Kun ihmiset kuuluvat joukkoon, myös yhteiskunta kestää 

Julkista keskustelua ohjaa vahvasti talous ja sen myötä ajatus siitä, että taloudelliset motiivit ohjaavat myös ihmisten ja organisaatioiden käyttäytymistä. Niinpä ratkaisuja esimerkiksi alhaiseen syntyvyyteen tai työllisyystilanteeseen pohditaan milloin etuudensaajan, milloin työnantajan kannusteiden näkökulmasta. Vähemmälle huomiolle jää ihminen itse ja ihmisen tarve olla osa yhteisöä, kuulua joukkoon ja toimia merkityksellisesti yhteiseksi hyväksi: toimeliaisuuden synnyttämä positiivinen kehä.

Onnellisuus on sivutuote, kun tekee jotain merkityksellistä, sanoo filosofi Frank Martela. Toimittaja, Ykspihlajan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Outi Airola lähestyy samaa asiaa toisin sanoin: ”Ihmisten tulee tuntea kuuluvansa johonkin, olevansa osa laumaa. Sitä kautta elämästä tulee merkityksellistä - kun on hyödyksi toiselle, on hyödyksi myös itselleen.” 

Työtä ja tekemistä kyllä riittää. Nurmikot kaipaavat leikkausta, rakennukset kunnostusta ja vanhukset seuraa tai digitukea. Syödäkin pitää joka päivä. Yhteiskunnallisille yrityksille olisi tilausta, jotta vaikkapa tällaisia arjen tuen palveluita saataisiin organisoitua ja samalla luotua työtä, johon monenlaisella taustalla voisi päästä kiinni. 

OECD:n tuore raportti Well-being along the life course in Finland tarkastelee suomalaisten hyvinvointia eri elämänvaiheissa ja tunnistaa sekä vahvuuksia että riskejä. ”Suomen hyvinvointimalli toimii monilta osin edelleen erinomaisesti, mutta nuorten mielenterveyden ja osallisuuden heikkeneminen on riski koko yhteiskunnan pitkän aikavälin kestävyydelle”, raportissa todetaan. 

Kun yksinäisyys ja rahattomuus sulkevat ihmisen neljän seinän sisälle, vaihtoehdot ja mahdollisuudet hyviin valintoihin kapeutuvat. Monimutkaisten ja asiantuntijavaltaa korostavien säännösten sijaan tarvitsemme enemmän mahdollisuuksia tarttua toimeen, sallivuutta ja kykyä korjata suuntaa, jos kaikki ei heti onnistu. 

Yhteisöllisyys lisää tutkitusti turvallisuutta ja vahvistaa ihmisten kykyä selviytyä arjen haasteista. Kun ihmiset tuntevat toisensa, syntyy spontaania apua, vertaistukea ja yhteistä tekemistä. Elävät paikallisyhteisöt ovat paljon enemmän kuin joukko ihmisiä samalla postinumeroalueella. Ne ovat arjen infrastruktuuria, joka kannattelee hyvinvointia, luo merkityksellisyyttä ja elinvoimaa. 

Paikallisyhteisöjen vahvistaminen vahvistaa myös julkista taloutta, jolle esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Ratkaisut yksinäisyyden torjumiseen eivät kuitenkaan löydy julkisista palveluista. 

Yhteisöllisyyttä voidaan lisätä monin tavoin, esimerkiksi vaalimalla kulttuuri- ja harrastustoimintaa, tukemalla kansalaisjärjestöjä ja ottamalla sote-palveluissa paremmin huomioon asiakkaiden lähiyhteisöt, vertaistuki ja yhteisöjen voimavarat. 

Koulujen, seurakuntien tai muiden toimijoiden tiloja voisi avata nykyistä enemmän yhteisöjen käyttöön ja kehittää vaikkapa yhteistä keittiötä, jotta kaikilla on varaa ”syödä ulkona”. Ruoka  on hyvä sisäänheittotuote, joka tuo nuoret ja vanhat ihmiset yhteen. Sen ympärille on hyvä koota muutakin yhteisöllisyyttä vahvistavaa toimintaa. Esimerkiksi Kotkan kohtaamisten keittiölle kokoontuu viikon aikana jopa 600 ruokailijaa. Tarjolla on vapaaehtoisten hävikistä valmistamaa terveellistä ruokaa maksutta. 

Hyviä esimerkkejä on paljon muitakin. Niitä olisi hyödyllistä ilmiantaa ja ottaa nykyistä laajemmin käyttöön. Kehittämistyölle voi hakea vauhtia myös juuri avatusta ESR+ -hausta, jossa etsitään uusia ratkaisuja haavoittuvassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi lähiyhteisöissään.

Annakaisa Iivari

Kirjoittaja on Yhteisöt ja toimintakyky -osaston osastopäällikkö sosiaali- ja terveysministeriössä.