Työryhmä selvitti pandemiavarautumisen tarpeita
Influenssapandemian uhka on edelleen todellinen ja siihen on varauduttava sekä infrastruktuuria että varmuusvarastointia kehittämällä. Terveydenhuollon henkilöstön riittävyydestä ja työkyvystä huolehtiminen on tärkeää koko väestön suojelemiseksi ja sairastuneiden hoitamiseksi. Pandemiavarautumisen suojain- ja lääkevarautumisen tarpeita selvittävä työryhmä luovutti tiistaina 16. joulukuuta esityksensä peruspalveluministeri Paula Risikolle. Työryhmän tehtävänä oli valmistella yhtenäiset suuntaviivat koko maahan tarvittavasta varautumisen ja suojautumisen tasosta terveydenhuollon henkilökunnalle.
Työryhmän laskelmien mukaan valtakunnallinen hengityksensuojainten tarve influenssapotilaita hoitavalle terveydenhuollon henkilökunnalle on yhteensä noin 6,03 miljoonaa kappaletta. Kun sairaanhoitopiirien varastot on täydennetty STM:n vuonna 2007 antaman suosituksen mukaisiksi, valtakunnallinen lisähankintatarve on noin 5,8 miljoonaa hengityksensuojainta. Kertakäyttöisiä silmä- tai kasvosuojaimia tarvitaan sama määrä kuin hengityksensuojaimia.
Valtion varmuusvarastoon aiemmin hankitut viruslääkkeet riittävät hoitamaan 26 prosenttia koko Suomen väestöstä. Varmuusvarastoihin ei tähänmennessä ole hankittu ennaltaehkäisevää lääkitystä. Työryhmä suosittaa profylaksialääkkeiden hankkimista terveydenhuollon henkilökunnan suojaamiseksi. Lisäksi kansallista varmuusvarastoa ehdotetaan täydennettäväksi lasten tautitapausten hoitoon nyt saatavissa olevien pienempien oseltamiviirin kapselikokojen hankkimisella.
”Terveydenhuollon henkilökunnan turvallisuudesta ja työkyvystä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, erityisesti pandemian oloissa, jolloin väestön sairastavuus ja hoidon tarve kasvaa”, totesi ministeri Risikko vastaanottaessaan työryhmän raportin ja lähetti sen sosiaali- ja terveysministeriön osastoille arvioitavaksi ja toimeenpanosuunnitelman laadintaa varten.
Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee aikataulutetun toimeenpano- ja hankintasuunnitelman yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kevään 2009 aikana. Ministeriö on toukokuussa 2007 suositellut sairaanhoitopiireille ensivaiheen tehohoitopotilaiden hoitoa varten hankittavaksi 4 000 kappaletta väestöpohjan 100 000 asukasta kohti FFP3-tason hengityssuojaimia sekä vastaavan määrän silmäsuojaimia. Nämä hankinnat ovat sairaanhoitopiireissä vielä osittain toteuttamatta.
Pandemiavarautumisen suojain- ja lääkevarautumisen tarpeita selvittävän työryhmän raportti (STM:n selvityksiä 2008:51) on luettavissa sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla www.stm.fi/julkaisut
Lisätietoja: lääkintöneuvos Merja Saarinen, puh. (09) 160 74030 ja lääkintöneuvos Jouko Söder, puh. (09) 160 74363