Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2020

Sosiaali- ja terveysministeriö 24.10.2019 14.08
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut 24. lokakuuta työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2020.

Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,446. Vuoteen 2019 verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,0 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2617. Työeläkeindeksi nousee noin 1,2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Työeläkeindeksiin on sidottu yksityisten alojen työeläkelakien mukaiset maksussa olevat ansio- ja perhe-eläkkeet sekä julkisten alojen eläkejärjestelmien mukaiset maksussa olevat ansio- ja perhe-eläkkeet, sotilasvammalain mukaiset eläkkeet sekä luopumiseläkkeet ja luopumistuet. Työeläkeindeksin mukaisesti tarkistetaan myös muun muassa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukainen vuodenvaihteen yli maksussa oleva kuntoutusraha lukuun ottamatta 34 §:n mukaista eläkkeensaajan kuntoutusrahaa, valtion virkamieslain mukainen toistuva korvaus, työtapaturma- ja ammattitautilain, maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain,  sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annetun lain, liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain ja ympäristövahinkovakuutuksesta annetun lain mukaiset maksussa olevat etuudet.

Palkkakertoimella tarkistetaan työeläkettä laskettaessa eläkkeen perusteena oleva ansiot ja työeläkelaeissa säädetyt tulorajat laskentahetken tasoon. Lisäksi osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen maksettavaa muuta eläkettä tai osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkimmäistä eläkeosuutta laskettaessa osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen perusteen vielä myöntämättä oleva eläkeosuus tarkistetaan palkkakertoimella eläkkeen alkamisvuoden tasoon.

Palkkakerrointa käytetään omaishoidon tuen vähimmäismäärän sekä perhehoitolain mukaisen palkkion määrittämisessä, työnantajien työttömyysvakuutusmaksujen porrastusta säätelevien palkkasummarajojen ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu-velvollisuuden alarajan tarkistamisessa sekä poikkeustapauksissa myös työttömyyspäivärahan perusteena olevan palkan määrittämisessä. Palkkakertoimella tarkistetaan myös valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain mukainen laskennallinen tulo. Työtapaturma- ja ammattitautilain, sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annetun lain, liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain ja ympäristövakuutuksesta annetun lain mukaisten vuosityöansioiden määrittämisessä käytetään palkkakerrointa. Palkkakertoimella tarkistamista käytetään myös silloin, kun vanhempainpäiväraha määräytyy edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon tai vuositulon perusteella.

Lisätietoja

matemaatikko Harri Isokorpi, p. 0295 163429, [email protected]