Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2016
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2016. Elinaikakerroin on 0,96800.
Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1954 syntyneiden vuonna 2016 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 3,2 prosenttia. Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2016 myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta. Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin ja luopumistukiin.
Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu. Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä.
Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.
Lisätietoja:
lakimies Marko Leimio, p. 029 5163 564, [email protected]