STM myöntää poikkeusluvan Tampereen hyvinvointikeskuksen rakentamiselle
Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää Tampereen kaupungille poikkeusluvan sosiaali- ja terveydenhuollon uudisrakennushankkeeseen.
Poikkeusluvalla rakennetaan Tampereen Kaupin yliopisto- ja sairaalakampusalueelle 40 000 asukkaan väestöpohjalle mitoitettu perusterveydenhuollon ja hyvinvointipalvelujen yksikkö, joka korvaa Tammelakeskuksen terveysaseman.
Uuden keskuksen sijainti on keskeinen palvelujen saavutettavuuden ja niiden monialaisen kehittämisen näkökulmasta. Vieressä ovat yliopistollinen keskussairaala, yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto.
”Rakennushanke tukee tutkimus- ja kehittämistyön tekemistä osana peruspalveluita ja mahdollistaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteentoimivuuden. Seuraan hankkeen etenemistä suurella mielenkiinnolla, sillä juuri näitä asioita tavoitellaan myös Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -kehittämisohjelmassa”, toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 26 miljoonaa euroa.
Lisätietoja
erityisasiantuntija Kirsi Kaikko, p. 0295 163 545
Raha-asiainvaliokunta puolsi poikkeusluvan hyväksymistä kokouksessaan 7.11.2019.