Oikeus Kelan lääkinnälliseen kuntoutukseen laajenee
Jatkossa oikeus Kelan vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen ei enää edellytä, että hakija saa myös korotettua tai ylintä vammaisetuutta. Samalla vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen nimi muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Oikeus kuntoutukseen voidaan ratkaista ilman vaikeavammaisen käsitettä.
Kuntoutuksen myöntäminen perustuu jatkossa sairauteen tai vammaan, niihin liittyviin rajoitteisiin ja huomattaviin vaikeuksiin arjessa suoriutumisessa sekä vähintään vuoden kestävään kuntoutustarpeeseen. Toimintakykyyn vaikuttavat tekijät otetaan huomioon kokonaisuutena kuntoutustarpeen arviossa. Muutos lisää kuntoutukseen oikeutettujen ihmisten määrää vuositasolla noin 7 700 henkilöllä vuodesta 2017 lähtien.
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluja tarkennetaan säätämällä muun muassa kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisesta yhteistyöstä ja kuntoutuksen toteuttamisesta tarvittaessa esimerkiksi kuntoutujan kotona, koulussa tai työpaikalla.
Tutkimusten mukaan kuntoutus ehkäisee esimerkiksi työkyvyttömyyttä tehokkaammin, kun se aloitetaan riittävän aikaisin. Kun asiakkaalla on etenevä sairaus, vähintään korotetun vammaisetuuden edellyttäminen on käytännössä lykännyt kuntoutuksen aloittamista, kunnes hakijan toimintakyky on jo heikentynyt merkittävästi. Tietyissä tilanteissa kytkös vammaisetuuksien saamisen ja kuntoutuksen välillä on saattanut kokonaan estää vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisen, vaikka asiakkaalla olisi selkeä kuntoutuksen tarve.
Vammaisetuuskytköksen poistaminen kuuluu osatyökykyisten työllistymisen ja työssä jatkamisen esteiden poistamista pohtineen työryhmän ehdotuksiin vuonna 2013.
Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista torstaina 19. helmikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina, ja se tulee voimaan 1.1.2016.
Lisätietojahallitussihteeri Milja Tiainen, p. 02951 63579, [email protected]
Muualla palvelussamme:
Lääkinnällinen kuntoutus
Osatyökykyisten työllistymistä helpottavien säädösmuutostarpeiden ja palvelujen arviointi (Raportteja ja muistioita 2013:37)
Osatyökykyiset työssä -ohjelma