Kansaneläkeindeksi jäädytetään, toimeentulotuen perusosa nousee

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.12.2017 16.21
Tiedote 193/2017

Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotukset jätetään tekemättä ja kansaneläkeindeksi jäädytetään vuoden 2017 tasolle. Muutos on osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2018 - 2021.

Kansaneläkeindeksiin suunniteltu muutos vaikuttaa kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin sekä kaikkiin muihin etuuksiin, jotka on sidottu kansaneläkeindeksiin. Näitä muita etuuksia ovat muun muassa vammaisetuudet, rintamalisät, työttömyysturvalain mukainen peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä lapsikorotus. Muutos koskee myös kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksien määräytymisperusteita sekä rahamääriä, kuten lääkekorvausten vuotuisen omavastuun rajaa.

Indeksitarkistusta koskevaa muutos on tarkoitettu pysyväksi eikä muutosta kompensoida seuraavissa kansaneläkeindeksin tarkastuksissa.

Toimeentulotukea korotetaan 0,68 prosenttia. Yksin asuvan aikuisen laissa säädetty toimeentulotuen perusosan määrä nousee 455 eurosta 458,10 euroon, mitä vastaava perusosan määrä on 491,21 euroa vuonna 2018. Toimeentulotuen perusosan suuruus on sama koko maassa.

Veteraanietuuksiin tehdään tasokorotus. Näin veteraanietuuksien määrät pysyvät vuoden 2017 tasolla.

Tasavallan presidentti vahvisti lait 19. joulukuuta ja ne tulevat voimaan 1.1.2018.

Lisätietoja

hallitusneuvos Pekka Humalto p. 02951 63193, [email protected]