Koronavirusrokotteen kehittämiseen kerätään varoja - Suomen rahoituslupaus 36 miljoonaa euroa
Euroopan komissio käynnistää yhteistyökumppaneineen varainkeruukampanjan, jonka tavoitteena on kerätä 7,5 miljardin euron rahoitus koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin hoito- ja diagnosointimenetelmien ja rokotteiden kehittämiseen sekä terveysjärjestelmien vahvistamiseen. Varainkeruukampanjan 4.5.2020 käynnistäneessä kokouksessa Suomi ilmoitti 36 miljoonan euron rahoituslupauksesta.
Lupaus koostuu osin jo aiemmin keväällä myönnetyistä tuista muun muassa Maailman terveysjärjestölle WHO:lle ja kansainväliseen rokotetutkimukseen. Uusia rahoituslupauksia ovat 2,5 miljoonan euron tuki kansainväliselle rokoteallianssille Gaville ja koronapandemian hoitoon liittyvän humanitaarisen avun kasvattaminen 10 miljoonalla eurolla.
Kampanjan käynnistäneeseen korkean tason kokoukseen osallistui runsaasti eri maiden johtoa. Kokouksessa Suomen puheenvuoron käytti sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.
”On tärkeää, että rokotteen samoin kuin koronan hoitomenetelmien ja lääkkeiden saatavuus varmistetaan kaikkialla maailmassa – riippumatta siitä, missä ne on kehitetty”, sanoi ministeri Pekonen puheessaan.
Rokotteen kehittäminen edellyttää korkeatasoista tutkimusta ja sen resursointia. Normaalisti prosessi kestää useita vuosia. Covid-19-rokotteen saamisen oletetaan kestävän vähintään vuoden, vaikka sen kehitystyötä pyritään kaikin keinoin nopeuttamaan.
Myös kansallinen rahoitus kasvaa
Kansainvälisen rokotekehitysyhteistyön lisäksi on vahvistettava myös kotimaista koronarokotekehitystä, rokotetutkimuksen tasoa ja kansallista osaamista, jotta Suomi pysyy mukana kansainvälisessä kilpailussa ja parhaimmillaan varmistaa rokotteen saatavuuden myös kotimaiseen käyttöön.
Hallitus onkin myöntänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle 6 miljoonan euron rahoituksen, joka kohdennetaan lähinnä pikadiagnostisten ja vasta-ainetutkimusmenetelmien kehittämiseen ja koronaviruksen leviämistä hidastavien toimenpiteiden vaikuttavuuden seurantaan.
Lisäksi hallitus valmistelee merkittävää rahoitusta kansallisen rokotetutkimuksen tueksi.
Lisätietoja
Päivi Sillanaukee, osastopäällikkö, STM, p. 0295 163 356, [email protected]
Satu Santala, ulkoasiainneuvos, UM, p. 040 7521 770, [email protected]