Aktiivimallin vaikutuksia tutkitaan Kelan rekisteritiedoista
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Kela ovat käynnistäneet tutkimushankkeen, jolla seurataan aktiivimallin vaikutuksia.
Tavoitteena on saada kattavaa tietoa siitä, miten aktiivimalli on vaikuttanut erityisesti työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa saaviin.
Tutkimuksella on tarkoitus vastata neljännesvuosittain julkaistavia etuuden maksamiseen perustuvia tietoja yksityiskohtaisemmin muun muassa siihen, millä toimilla aktiivisuuehto on täyttynyt tai miksi se on jäänyt täyttymättä. Tutkimus tuottaa tietoa myös siitä, miten aktiivimalli on vaikuttanut Kelan myöntämien eri etuuksien, kuten toimeentulotuen, sairauspäivärahan tai työkyvyttömyyseläkkeen hakemusmääriin tai käyttöön. Lisäksi tutkimuksella on tarkoitus kerätä tietoa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajien työssäkäynnin ja palveluihin osallistumisen muutoksista. Hankkeessa hyödynnetään Kelan rekistereitä.
Aktiivimallin eduskuntakäsittelyssä eduskunta edellytti, että mallin vaikutuksia on seurattava tarkasti. Nyt toteutettava tutkimus on osa tätä seurantaa.
Lisätietoja
hallitusneuvos Marjaana Maisonlahti, STM, p. 0295 163 288
neuvotteleva virkamies Susanna Grimm-Vikman, STM, p. 0295 163 172
tutkija Viveka Tschamurov, Kela, p. 020 634 1905
johtaja taloustutkija Signe Jauhiainen, Kela, p. 020 634 1958
- Joka kymmenes työtön aktivoitui, kun aktiivimalli leikkasi etuutta (Kelan tiedote 14.8.2018)