Valtio rahoittaa lääkärihelikopteritukikohtien rakentamista ja korjausta 18 miljoonalla eurolla
Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki 21.2. uusia linjauksia ensihoidon ilmailupalveluihin liittyvistä järjestelyistä, jotka koskevat lääkärihelikopteritoimintaa hallinnoivaa FinnHEMS Oy:tä. Uudet linjaukset ovat tarpeen, koska aiemmin linjattu FinnHEMS Oy:n omistuksen keskittämissuunnitelma Pirkanmaan sairaanhoitopiirille ja yhtiön pääomittaminen ei ole saanut muiden sairaanhoitopiirien hyväksyntää.
FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikkö, jonka omistavat yhtä suurin osuuksin Suomen viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä.
Talouspoliittisen ministerivaliokunnan uusien linjausten mukaan valtio luovuttaisi FinnHEMS Oy:n tukikohtamenoihin noin 18 miljoonan euron osakevarallisuuden. Määrä on pienempi kuin aiemmin linjattu, koska omistusjärjestelyt eivät muutu.
Lisärahan turvin voidaan peruskorjata kaksi olemassa olevaa lääkärihelikopterien tukikohtaa (Tampere ja Oulu) sekä rakentaa kaksi uutta tukikohtaa eduskunnan oikeusasiamiehen edellyttämällä tavalla Pohjanmaalle ja Kaakkois-Suomeen. Reformiministerityöryhmä on linjannut jo aiemmin 20.12.2018 paikkakunniksi Kouvolan ja Seinäjoen.
Lisäksi valtio varaa kiireellisen suunnittelutyön toteuttamiseen enintään 500 000 euron osakevarallisuuden, jolla FinnHEMS Oy käynnistäisi suunnittelun ilmailupalvelun järjestämisestä omana tuotantona. Suunnitelman tulisi olla valmis 30.3.2019. Omaan tuotantoon liittyvät mahdolliset rahoitus- ja muut päätökset siirtyvät seuraavan hallituksen päätettäviksi.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta esittää, että osakkeiden siirtoon hankitaan eduskunnan suostumus vuoden 2019 ensimmäisen lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä. Lisätalousarvion yhteydessä valtioneuvosto linjaa myös varojen käyttötarkoituksen ja kohteet (Seinäjoki ja Kouvola) edellä mainittuihin tukikohtainvestointeihin.
Lisätietoja: osastopäällikkö Kirsi Varhila, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 338, [email protected] (soittopyynnöt tekstiviestillä)