Hyppää sisältöön
Media

Säästöillä turvataan myös tulevien eläkeläisten toimeentulo

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2015 14.15
Tiedote 165/2015

Hallitus vastasi keskiviikkona 21. lokakuuta opposition välikysymykseen, jossa kysyttiin hallituksen tekemien leikkauspäätösten vaikutuksista eläkkeensaajiin. Hallituksen vastauksen välikysymykseen antoi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä.

Ministeri Mäntylä totesi, että hallitus on sitoutunut nostamaan Suomen talouden kestävään kasvuun ja parantamaan työllisyyttä. Hallituksen tavoite on turvata julkiset palvelut ja sosiaaliturvan rahoitus, jotta Suomi olisi myös tulevaisuudessa kaikille hyvä paikka elää. Mäntylän mukaan hallitus haluaa taata tasavertaiset ja oikeudenmukaiset mahdollisuudet turvattuun ikääntymiseen kaikille – myös tulevaisuudessa.

Julkisen talouden tasapainottaminen on välttämätöntä.  Pohja tälle luodaan rakenteellisilla uudistuksilla, jotka hallitus on käynnistänyt. Tämän lisäksi hallitus joutuu tekemään vaikeita säästöpäätöksiä, jotka koskettavat kaikkia väestöryhmiä, myös eläkeläisiä. Nyt tehtävillä toimilla hallitus haluaa varmistaa sen, että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus turvattuun toimeentuloon.

Mäntylä korosti sitä, että kaikki eläkeläiset eivät ole vanhuuseläkeläisiä vaan Suomessa on suuri joukko esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä saavia. Yleisimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt olivat mielenterveyden häiriöt sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Jotta tämä eri-ikäisistä koostuva eläkeläisten joukko ei kasvaisi, hallituksen tavoitteena on muun muassa parantaa osatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään. Mitä useampi suomalainen tekee töitä, sitä kestävämmälle pohjalle kansantalous perustuu.

Hallitus on Mäntylän mukaan parantanut kaikkein pienimpien eläkkeiden varassa olevien henkilöiden tilannetta. Takuueläkkeen korottamiseen varataan 30 miljoonaa euroa.

Mäntylä totesi vastauksessaan, että hallituksen tavoite on turvata kaikille arvokas vanhuus joko kotona, palveluasunnossa tai vanhainkodissa. Koska ikääntyneiden tuen tai hoivan tarpeet eivät ole samanlaisia, hallitus pitää tärkeänä kehittää uusia palvelumuotoja kotiin annettavien palvelujen ja pitkäaikaisen laitoshoidon väliin.

Omaishoidon ja perhehoidon kehittämiseen sekä iäkkäiden kotona asumisen tukemiseen liittyvät hallituksen ajamat uudistukset parantavat myös eläkeläisten asemaa. Uudistuksiin on varattu yhteensä 30 miljoonaa euroa. Pysyvät määrärahalisäykset omaishoidon ja perhehoidon sekä kotiin annettavien palvelujen kehittämiseen kasvavat asteittain: vuodesta 2019 alkaen ne ovat vuosittain noin sata miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Ministeri Mäntylän erityisavustaja Niina Perälä, 046 923 4296, [email protected]

Ministeri Mäntylän erityisavustaja Tiina Ullvén-Putkonen, 0505642917, [email protected]

Korjattu 21.10. klo 14.50: lisätty tiedotteen viidenteen kappaleeseen sana Takuueläkkeen (korottamiseen).

Sivun alkuun