Hallitus pyrkii ehkäisemään nuorten huumekuolemia – Ensimmäiset valtionavustukset myönnetty
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) myöntää 3,15 miljoonaa euroa valtionavustuksina nuorten huumekuolemien ehkäisemiseen. Avustukset ovat osa hallituksen ohjelmaa, jolle on varattu yhteensä 10,9 miljoonan euron rahoitus vuosille 2025–2027.
STM vastaanotti yhteensä 22 hakemusta, jotka arvioitiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Kaksi hakijaa ei ollut hakukelpoisia. Rahoitusta myönnetään kaikille rahoitusta hakeneille hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle hankkeiden käynnistämiseen.
Avustus on käytettävissä 30.6.2027 asti. Hankkeille voi hakea jatkorahoitusta seuraavassa valtionavustushaussa vuoden 2025 lopulla.
Avustusta myönnettiin Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle sekä Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Länsi-Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Lapin, Kymenlaakson, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Itä-Uudenmaan, Kainuun ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueille.
Nuorten huumekuolemien määrä on kasvanut
Avustukset ovat osa hallituksen käynnistämää ohjelmaa, jonka avulla pyritään ehkäisemään nuorten huumekuolemia. Vuonna 2023 huumemyrkytyskuolemien määrä oli Suomen mittaushistorian korkein. Huumemyrkytyskuolemiin menehtyi yhteensä 253 henkilöä, joista 89 oli alle 25-vuotiaita.
”Huumemyrkytyskuolemat ovat nousemassa alle 25-vuotiaiden nuorten yleisimmäksi tapaturmaiseksi kuolinsyyksi. Ammattilaisten arvio on, että suurin osa näistä kuolemista olisi ollut estettävissä. Meidän on onnistuttava huumeita käyttävien nuorten ja heidän perheidensä auttamisessa nykyistä paremmin”, sanoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Ohjelman tavoitteena on varmistaa, että nuorille suunnatut päihde- ja riippuvuuspalvelut toimivat sujuvasti ja nopeasti. Ohjelmaa johtaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja se toteutetaan yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), hyvinvointialueiden ja järjestöjen kanssa.
Miljoona euroa ohjelman budjetista osoitetaan avustuksina järjestöille. Nämä avustukset jaetaan järjestöille STEAn kautta.
Lisätietoja:
sosiaalineuvos Elina Kotovirta, p. 0295 163 713
sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Niilo Heinonen, p. 0295 163 603
etunimi.sukunimi(at)gov.fi
Huom. Tiedotetta korjattiin 2.7.2025 klo 10.25.