Työryhmä vammaisten henkilöiden osallisuuden turvaamiseksi vammaispalveluissa (Osallisuustyöryhmä)
Osallisuustyöryhmä
Työryhmä vammaisten henkilöiden osallisuuden turvaamiseksi vammaispalveluissa (Osallisuustyöryhmä)
STM129:00/2019 Kehittäminen
Työryhmä arvioi ja valmistelee säännösehdotukset perusteluineen vammaisten henkilöiden osallisuuden turvaamiseksi heitä koskevassa palvelujen päätöksenteossa sekä palveluiden järjestämistavan valintaan liittyviksi oikeussuojakeinoiksi.
Hankkeen perustiedot Käynnissä
Hankenumero STM129:00/2019
Asianumerot VN/12528/2019
Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö
Toimikausi/aikataulu 7.1.2020 – 31.10.2020
Asettamispäivä 13.12.2019
Tavoitteet ja tuotokset
Tavoitteena on turvata ja lisätä entisestään vammaisten henkilöiden osallisuutta heitä koskevassa päätöksenteossa ja palvelujen järjestämisessä. Tavoitteena on selventää palvelujen järjestämistavan valintaa koskevia oikeussuojakeinoja. Tavoitteena on vahvistaa palvelujen laatua, oikeutta yksilöllisiin tarpeisiin perustuviin palveluihin sekä vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta.
Työn tuloksena on raportin muotoon kirjoitettu esitys. Raporttia hyödynnetään jatkossa laadittaessa hallitusohjelmaan sisältyvää vammaispalvelulainsäädännön kokonaisuudistusta koskevaa hallituksen esitystä.
Lähtökohdat
Eräät vammaisjärjestöt ja vammaispalvelujen tuottajatahot jättivät 7.3.2018 eduskunnalle kansalaisaloitteen vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamisesta (KAA 2/2018 vp). Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen vammaispalvelujen kilpailuttamisen kieltämisestä, mutta hyväksyi kolme talousvaliokunnan ehdottamaa lausumaa. Ensimmäisen lausuman mukaan valtioneuvoston tulee nimittää asiantuntijatyöryhmä, joka arvioi ja valmistelee tarvittavat säädösmuutokset, joiden avulla turvataan vammaisten henkilöiden osallisuus ja oikeussuojakeinot heitä koskevassa päätöksenteossa.
Vammaisten henkilöiden palveluiden kilpailuttaminen on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua kielteisten asiakaskokemusten johdosta. On havaittu, että vuoden 2017 hankintalainsäädännön uudistamisen johdosta tarvitaan lisää ohjeistusta siihen, miten vammaisten henkilöiden palvelut hankitaan ja kilpailutetaan laadukkaasti ja asiakkaiden yksilölliset tarpeet riittävällä tavalla huomioon ottaen.
Tämän johdosta STM:n rahoittamana ja THL:n koordinoimana vuonna 2019 on järjestetty valtakunnallinen koulutuskierros vammaispalvelujen järjestämisestä ja hankinnasta. THL:n koordinoiman niin sanotun työrukkasen kokoonpano on ollut laaja-alainen ja koostunut muun muassa keskeisistä vammaisjärjestökentän toimijoista.
Työryhmän työskentelyn seurauksena ja mahdollisten säännösehdotusten realisoiduttua vammaisten henkilöiden osallisuus heitä koskevassa vammaispalveluihin liittyvässä päätöksenteossa turvattaisiin entistä paremmin. Sama koskee palvelun järjestämistavan valintaan liittyviä oikeussuojakeinoja.
Lausunto PDF
2.3.2021 Työ- ja elinkeinoministeriö
Lausunto PDF
15.2.2021 Neuroliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 KTO - Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus
Lausunto PDF
15.2.2021 Lihastautiliitto ry (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Espoon kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Lausunto PDF
15.2.2021 Jyväskylän kaupunki
Lausunto PDF
15.2.2021 Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Kehitysvammaliitto
Lausunto PDF
15.2.2021 SAMS - Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Lausunto PDF
15.2.2021 Autismi- ja Aspergerliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Tampereen kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
Lausunto PDF
15.2.2021 Rovaniemen kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 FDUV
Lausunto PDF
15.2.2021 Ihmisoikeuskeskus
Lausunto PDF
15.2.2021 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Kuurojen Liitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Lausunto PDF
15.2.2021 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Muistiliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Vammaisfoorumi ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Tukena-säätiö sr
Lausunto PDF
15.2.2021 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
Lausunto PDF
15.2.2021 Suomen Autismikirjon Yhdistys ry
Lausunnon liite PDF
15.2.2021 Kuurojen Liitto ry
Lausunto PDF
14.2.2021 Vaalijalan kuntayhtymä (1.1.2023 Vaalijalan kuntayhtymä lakkautui hyvinvointialueuudistuksen myötä)
Lausunto PDF
13.2.2021 Lohjan kaupunki (2)
Lausunto PDF
12.2.2021 Loviisan kaupunki
Lausunto PDF
12.2.2021 Näkövammaisten liitto ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö sr
Lausunto PDF
12.2.2021 Lapin aluehallintovirasto
Lausunto PDF
12.2.2021 Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveystoimiala
Lausunto PDF
12.2.2021 Kansaneläkelaitos (Kela)
Lausunto PDF
12.2.2021 Vasemmistoliitto rp
Lausunto PDF
12.2.2021 Kynnys ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Kuluttajaliitto ry - Konsumentförbundet rf
Lausunto PDF
12.2.2021 Laitilan kaupunki
Lausunto PDF
12.2.2021 Pirkanmaan liitto
Lausunto PDF
12.2.2021 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Lausunto PDF
12.2.2021 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Invalidiliitto ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Lausunto PDF
11.2.2021 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
Lausunto PDF
11.2.2021 Vantaan kaupunki (1)
Lausunto PDF
11.2.2021 Oikeuskanslerin virasto
Lausunto PDF
11.2.2021 Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lausunto PDF
11.2.2021 xxxSosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia
Lausunto PDF
11.2.2021 Suomen Kuntaliitto ry
Lausunto PDF
11.2.2021 Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Lausunto PDF
10.2.2021 Porvoon kaupunki (2)
Lausunto PDF
10.2.2021 Sipoon kunta (1)
Lausunto PDF
9.2.2021 Suomen CP-liitto ry
Lausunto PDF
9.2.2021 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
Lausunto PDF
9.2.2021 Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut
Lausunto PDF
9.2.2021 Lastensuojelun Keskusliitto
Lausunto PDF
8.2.2021 Hengityslaitepotilaat ry
Lausunto PDF
5.2.2021 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä - Siun sote
Lausunto PDF
5.2.2021 Vihreä liitto rp
Lausunto PDF
4.2.2021 Suomen Kuurosokeat ry
Lausunto_ei PDF
22.12.2020 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
-
18.12.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Lausuntokierros osallisuustyöryhmän vammaispalvelulainsäädännön uudistusta koskevista ehdotuksista
15.12.2020 – 15.2.2021 Lausuntokierros
Asiakirjat

Hankkeen suunnittelu
Nimeämispyyntö osallisuustyöryhmään_allekirjoitettu PDF
14.11.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö
Nimeämispyyntö osallisuustyöryhmään_sv_allekirjoitettu PDF
14.11.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö
Hankkeen asettaminen
Asettamispäätös osallisuustyöryhmäksi PDF
13.12.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö
Beslut om tillsättande av delaktighetsarbetsgruppen PDF
13.12.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö
Hankkeen toteuttaminen
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 19.10.2020 PDF
19.10.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 19.10.2020 liite 1_Edellisen kokouksen 28.9.2020 muistio PDF
19.10.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 19.10.2020 liite 2_Raporttiluonnos PDF
19.10.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 28.9.2020 PDF
28.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän 28.9.2020 kokousmuistion liite 1_Edellisen kokouksen 14.9.2020 muistio PDF
28.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän 28.9.2020 kokousmuistion liite 2_Vammaislakiesitys 5 pykälä perusteluineen PDF
28.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 28.9.2020 liite 3_Sosiaalihuoltolain pykälät perusteluineen PDF
28.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 14.9.2020 PDF
14.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 14.9.2020 liite 1_Edellisen kokouksen 31.8.2020 muistio PDF
14.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 14.9.2020 liite 2_Pykälä 5 sekä perustelut PDF
14.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
14.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 14.9.2020 liite 4_Oikeusturvan käsite PDF
14.9.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 31.8.2020 PDF
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 31.8.2020 liite 1_Edellisen kokouksen 12.3.2020 muistio PDF
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 31.8.2020 liite 2_Syksyn aikataulu ja työsuunnitelma PDF
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 31.8.2020 liite 3_4 pykälä- ja perusteluehdotukset PDF
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 31.8.2020 liite 6_Pykälä 5 sekä sen perustelut PDF
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
31.8.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 12.3.2020 PDF
12.3.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän 12.3.2020 liite 1_Pykälät 1 ja 3 sekä niiden perustelut PDF
12.3.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 27.2.2020 PDF
27.2.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 27.2.2020 liite_Diaesitys VAMLAS PDF
27.2.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 27.2.2020 liite_Diaesitys THL PDF
27.2.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 13.2.2020 PDF
13.2.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
13.2.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 31.1.2020 PDF
31.1.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
31.1.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 31.1.2020 liite 2_HE 159/2018 vp ensimmäisen luvun ym. säännökset PDF
31.1.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistio 16.1.2020 PDF
16.1.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Osallisuustyöryhmän kokousmuistion 16.1.2020 liite 1_Työsuunnitelma PDF
16.1.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Lausuntomenettely
Lausunto PDF
2.3.2021 Työ- ja elinkeinoministeriö
Lausunto PDF
15.2.2021 Neuroliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 KTO - Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus
Lausunto PDF
15.2.2021 Lihastautiliitto ry (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Espoon kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Lausunto PDF
15.2.2021 Jyväskylän kaupunki
Lausunto PDF
15.2.2021 Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Kehitysvammaliitto
Lausunto PDF
15.2.2021 SAMS - Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Lausunto PDF
15.2.2021 Autismi- ja Aspergerliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Tampereen kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
Lausunto PDF
15.2.2021 Rovaniemen kaupunki (1)
Lausunto PDF
15.2.2021 FDUV
Lausunto PDF
15.2.2021 Ihmisoikeuskeskus
Lausunto PDF
15.2.2021 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Kuurojen Liitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Lausunto PDF
15.2.2021 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Muistiliitto ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Vammaisfoorumi ry
Lausunto PDF
15.2.2021 Tukena-säätiö sr
Lausunto PDF
15.2.2021 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
Lausunto PDF
15.2.2021 Suomen Autismikirjon Yhdistys ry
Lausunnon liite PDF
15.2.2021 Kuurojen Liitto ry
Lausunto PDF
14.2.2021 Vaalijalan kuntayhtymä (1.1.2023 Vaalijalan kuntayhtymä lakkautui hyvinvointialueuudistuksen myötä)
Lausunto PDF
13.2.2021 Lohjan kaupunki (2)
Lausunto PDF
12.2.2021 Loviisan kaupunki
Lausunto PDF
12.2.2021 Näkövammaisten liitto ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö sr
Lausunto PDF
12.2.2021 Lapin aluehallintovirasto
Lausunto PDF
12.2.2021 Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveystoimiala
Lausunto PDF
12.2.2021 Kansaneläkelaitos (Kela)
Lausunto PDF
12.2.2021 Vasemmistoliitto rp
Lausunto PDF
12.2.2021 Kynnys ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Kuluttajaliitto ry - Konsumentförbundet rf
Lausunto PDF
12.2.2021 Laitilan kaupunki
Lausunto PDF
12.2.2021 Pirkanmaan liitto
Lausunto PDF
12.2.2021 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Lausunto PDF
12.2.2021 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Invalidiliitto ry
Lausunto PDF
12.2.2021 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Lausunto PDF
11.2.2021 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
Lausunto PDF
11.2.2021 Vantaan kaupunki (1)
Lausunto PDF
11.2.2021 Oikeuskanslerin virasto
Lausunto PDF
11.2.2021 Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lausunto PDF
11.2.2021 xxxSosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia
Lausunto PDF
11.2.2021 Suomen Kuntaliitto ry
Lausunto PDF
11.2.2021 Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Lausunto PDF
10.2.2021 Porvoon kaupunki (2)
Lausunto PDF
10.2.2021 Sipoon kunta (1)
Lausunto PDF
9.2.2021 Suomen CP-liitto ry
Lausunto PDF
9.2.2021 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
Lausunto PDF
9.2.2021 Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut
Lausunto PDF
9.2.2021 Lastensuojelun Keskusliitto
Lausunto PDF
8.2.2021 Hengityslaitepotilaat ry
Lausunto PDF
5.2.2021 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä - Siun sote
Lausunto PDF
5.2.2021 Vihreä liitto rp
Lausunto PDF
4.2.2021 Suomen Kuurosokeat ry
Lausunto_ei PDF
22.12.2020 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
-
18.12.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Päätös jatkoajasta, hankemuutoksesta tai hankekokoonpanon muuttamisesta
Osallisuustyöryhmän jatkoaikapäätös 9.4.2020 PDF
9.4.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
-
10.11.2020 Suomen Kuntaliitto
Kehitysvammaliiton lausuma PDF
9.11.2020 Kehitysvammaliiton lausuma
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausuma PDF
9.11.2020 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
-
9.11.2020 Invalidiliitto
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Koivisto, Taru
Johtaja
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Puheenjohtaja
7.1. – 31.10.2020
Heikkonen, Merja
Neuvotteleva virkamies
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Varapuheenjohtaja
7.1. – 31.10.2020
Malmlund, Kirsi-Maria
Lakimies
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Sihteeri
7.1. – 31.10.2020
Malmlund, Kirsi-Maria
Lakimies
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Vastuuhenkilö
26.11.2019 – 31.10.2020
Malmlund, Kirsi-Maria
Lakimies
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
26.11.2019 – 31.10.2020
Gustafsson, Henrik
lakimies
Invalidiliitto
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Hintsala, Susanna
Kansalaisuusyksikön johtaja
Kehitysvammaliitto
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Huikko, Katariina
johtava lakimies
Suomen Kuntaliitto
Rooli: Asiantuntija
7.1. – 31.10.2020
Nordman, Marica
Juridiskt ombud
Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf SAMS
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Nurmi-Koikkalainen, Päivi
Johtava asiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Pekkala, Elise
Hallitusneuvos
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Salisma, Tanja
lakimies
Kehitysvammaisten Tukiliitto
Rooli: Jäsen
7.1. – 31.10.2020
Lisää aiheesta
Osallisuustyöryhmä valmistelemaan vammaisten henkilöiden osallisuutta turvaavia säännöksiä
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet