Elinsiirroissa noudatetaan oletettua suostumusta

Elokuun alussa muuttui laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä. Muutoksen jälkeen elinluovuttajaksi sopivan vainajan elimiä voidaan käyttää toisten ihmisten hoitoon, jos ei ole tiedossa, että vainaja eläessään vastusti sitä. "Kenenkään elimiä ei oteta vastoin hänen tahtoaan, jos tahto tiedetään. Lakimuutos korostaa vainajan oman elinaikaisen mielipiteen huomioonottamista", sanoo lääkintöneuvos Raija Asola sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Raija Asolan mielestä on hyvä, että lain muutos on saanut ihmiset pohtimaan elinluovutusta omalta kohdaltaan. Hän haluaa muistuttaa asiaa pohtiville, että yksi luovuttaja voi pelastaa usean ihmisen elämän, ja siirtoelimen saanut henkilö elää monesti pitkään normaalia elämää. Elinsiirroilla voidaan myös säästää terveydenhuollon kustannuksia, kun ihminen ei esimerkiksi munuaisen siirron jälkeen enää tarvitse dialyysihoitoa.

"Oma kanta, olipa se myönteinen tai kielteinen, on tärkeä sanoa ääneen. Jos ei hyväksy luovutusta, se kannattaa ilmaista selkeästi omaisille tai pitää mukanaan kirjallista viestiä tahdostaan", Asola sanoo.

Elinluovutukseen myönteisesti suhtautuvilla olisi entiseen tapaan hyvä olla mukanaan allekirjoitettu elinluovutuskortti. Se on selkeä viesti henkilön suhtautumisesta elinluovutukseen. Kielteisen kantansa voi kirjata vapaamuotoisesti mille tahansa paperilapulle ja säilyttää sitä paikassa, josta omaiset tai terveydenhuollon henkilöstö sen löytää. Kielteisen kannan voi pyytää merkitsemään myös potilasasiakirjoihin.

Kun sähköinen potilasarkisto aikanaan tulee käyttöön, potilaan kanta voidaan kirjata potilasasiakirjojen perustietoihin, johon kaikilla terveydenhuollon yksiköillä on pääsy. Suunnitelmissa on, että jos potilas muuttaa kantaansa, hän voisi sähköisen katseluyhteyden avulla käydä itse muuttamassa tietoa sähköisessä arkistossa.

Asolan mukaan sitä ei tarvitse pohtia, kelpaavatko omat elimet luovutukseen. Sen ratkaisevat elinsiirroista päättävät terveydenhuollon ammattilaiset. Joitakin sairauksia, kuten syöpää tai tarttuvia tauteja, sairastavien elimet tai kudokset eivät kelpaa siirtoon.

Raija Asola kertoo, että valtaosa elinsiirtoja koskeviin kyselytutkimuksiin vastanneista suomalaisista suhtautuu elinluovutukseen myönteisesti. Vain osa on kuitenkin allekirjoittanut elinluovutuskortin. Käyttöön otettu oletettu suostumus vastaa siten vallitsevaa tilannetta.

Elinsiirtoja on tarpeen lisätä, koska lääketieteen kehittyessä yhä useampi ihmishenki voitaisiin pelastaa, jos käytettävissä olisi sopiva siirrettävä elin tai kudosta. Lainmuutoksella halutaan helpottaa siirtoelinten saantia.

Joissakin Euroopan maissa, esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Ranskassa ja Espanjassa, on jo käytössä oletettu suostumus. Euroopan maissa tehdään vuosittain kuolleilta luovuttajilta 1-34 elinsiirtoa miljoonaa asukasta kohden. Eniten siirtoja tehdään maissa, joissa on käytössä vainajan oletettu suostumus.

Asola huomauttaa kuitenkin, että oletettu suostumus ei yksin riitä elinsiirtojen lisäämiseen. Mahdollisten elinluovuttajien tunnistaminen on koko toiminnan kulmakivi. Siihen tarvitaan terveydenhuollon henkilöstön jatkuvaa koulutusta.

Eri medioissa käytävissä keskusteluissa on tuotu esiin pelkoja, että kuolevien ihmisten hoidossa alkaa painottua siirtokelpoisten elinten saanti tai elimiä ryhdytään myymään ja ostamaan.

Raija Asolan mukaan tällaisiin pelkoihin ei ole aihetta. Jokaisen potilaan hengen pelastamiseksi tehdään kaikki tarpeelliset hoitotoimenpiteet. Potilasta hoidetaan aina hänen sairautensa tai vammansa mukaan parhaalla käytettävissä olevalla tavalla.

Elinluovutuksesta päättäminen tulee harkittavaksi yleensä, kun henkilö on kuollut äkillisesti. Elinten luovutuksen edellytyksenä on, että ihminen on aivokuollut. Aivokuolemaan johtaa tavallisimmin kallovamma tai kallonsisäinen verenvuoto. Tämän vuoksi vain pientä osaa vainajista voidaan edes harkita elinluovuttajiksi.

Asola korostaa, että laki kieltää yksiselitteisesti elinkaupan Suomessa. Elävät ihmiset voivat luovuttaa lähinnä luuydintä tai toisen munuaisen. Heidän saamansa ainoa "etu" on luovutuspäiväraha tutkimuksen, toimenpiteiden ja toipumisen ajalta ja se, ettei heidän tarvitse maksaa luovutuksesta aiheutuvia terveydenhuollon asiakasmaksuja. Elokuun alussa 2010 voimaan tuleen lakimuutoksen jälkeen päiväraha voidaan maksaa myös työnantajalle, jos työnantaja maksaa sairausajalta palkan.

Merja Moilanen

Elinluovutustahto (www.elinluovutustahto.fi)