Toimeentulotuen ennakkojen tarkistamista ja valtionosuusselvityksen tekemistä varten valmistunut lomake KT 6/2006
Toimeentulotuen rahoituspohja muuttui vuoden 2006 alusta lukien. Toimeentulotuesta annetun lain muutosehdotukset sisältyivät työministeriön esittelemään hallituksen esitykseen laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 164/2005).
Perustoimeentulotuen valtionosuus
1. Ennakoiden tarkistaminenKunnalle suoritetaan valtionosuutta toimeentulotuesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitetun perustoimeentulotuen rahoittamiseen. Valtionosuuden määrä on 50 prosenttia kunnan perustoimeentulotuen kustannuksista (toimeentulotukilain 5 a §).
Ennakkojen tarkistamista varten kunnan on vuosittain viimeistään elokuun 31 päivänä annettava lääninhallitukselle tiedot varainhoitovuoden kesäkuun loppuun mennessä aiheutuneista perustoimeentulotuen kustannuksista, sekä arvio heinä- joulukuussa aiheutuvista perustoimeentulotuen kustannuksista (toimeentulotukilain 5 b §).
Ennakkojen tarkistamista koskeva ilmoitus toimitetaan lääninhallitukseen. Lomake, jolla ilmoitus tehdään, on tulostettavissa suomi.fi -sivustolta kohdasta Asionti ja lomakkeet / haku / valtionosuusselvitys. Ilmoitukseen tulee liittää kirjanpito-ote, joka on allekirjoitettu ja johon on liitetty allekirjoittajan virka-asemaa koskevat tiedot sekä nimenselvennys. Loppuvuoden ennakkojen tarkistamista varten on ilmoitukseen liitettävä myös perustelut 1.7. – 31.12. aiheutuvista perustoimeentulotukimenoista.
Lääninhallitus tarkistaa kunnan antaman selvityksen perusteella loppuvuoden ennakkoja, jos arvio varainhoitovuoden perustoimeentulotuen kustannuksista poikkeaa vähintään 10 prosenttia 5 b §:n 2 momentin mukaisten ennakkojen laskennassa käytetyistä kustannuksista. Ennakkoja tarkistetaan lokakuun alusta lukien siten, että ennakoiden vuotuinen yhteismäärä vastaa 50:tä prosenttia varainhoitovuoden arvioiduista perustoimeentulotuen kustannuksista.
2. Valtionosuuden vahvistaminenPerustoimeentulotuen kustannuksiin suoritettavan lopullisen valtionosuuden määrittämiseksi kunnan on toimitettava lääninhallitukselle selvitys perustoimeentulotuen toteutuneista kustannuksista viimeistään varainhoitovuotta seuraavan vuoden huhtikuun 30 päivänä (valtionosuusselvitys). Kustannukset ilmoitetaan sen suuruisina kuin ne ovat perustoimeentulotukeen kohdistuvilla, varainhoitovuonna toimeentulotuen takaisinperinnässä kertyneillä erillä vähennettynä. Perustoimeentulotuen menoista vähennetään myös toiselta kunnalta perityt, asiakkaalle maksettujen perustoimeentulotukimenojen korvaukset. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi lastensuojelutilanteissa, joissa kunta on sijoittanut lapsen toiseen kuntaan. Takaisinperityt erät tulee kohdentaa perustoimeentulotukeen ja täydentävään toimeentulotukeen samassa suhteessa kuin näitä on asiakkaille maksettu.
Valtionosuusselvitys toimitetaan lääninhallitukseen. Lomake, jolla selvitys tehdään, on tulostettavissa seuraavasti sivulta www.lomake.fi /tarkennettu haku / sosiaali- ja terveysministeriö STM / valtionosuusselvitys. Valtionosuusselvitykseen tulee liittää kirjanpito-ote, joka on allekirjoitettu ja johon on liitetty allekirjoittajan virka-asemaa koskevat tiedot sekä nimenselvennys.
Lääninhallitus tekee kunnan antaman valtionosuusselvityksen perusteella päätöksen perustoimeentulotuen kustannuksiin suoritettavasta lopullisesta valtionosuudesta viimeistään kolmen kuukauden kuluttua selvityksen saapumisesta.
Valtionosuusselvitystä annettaessa perustoimeentulotuen kustannuksiin ei sisällytetä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/ 1999) nojalla valtion kokonaan korvattavaa toimeentulotukea. Pakolaisille ja eräille muille maahanmuuttajille sekä turvapaikanhakijoille maksettava toimeentulotuki korvataan kunnille kokonaan valtion varoista kolmen vuoden ajalta (ks. VNp pakolaisista ja eräistä muista maahanmuuttajista sekä turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta, 512/1999, 4 ja 9 §).
Valtionosuusselvityksen tekemisen yhteydessä kuntaa pyydetään erittelemään perustoimeentulotukeen, täydentävään toimeentulotukeen, ehkäisevään toimeentulotukeen sekä kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuneet toimeentulotukimenot sekä perustoimeentulotukeen ja täydentävään toimeentulotukeen kohdistuneet tulot.
3. Loppuerän suorittaminen ja valtionosuuden takaisinperintäKunnalle suoritettava valtionosuuden loppuerä maksetaan viimeistään kuukauden kuluttua lopullisen valtionosuuden vahvistamisesta. Loppuerän maksun viivästyessä sille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.
Kunnan liikaa saama valtionosuus peritään takaisin pääsääntöisesti siten, että se vähennetään kunnalle myöhemmin maksettavasta ennakosta. Kuitenkin, jos liikaa saadun valtionosuuden määrä on huomattava, lääninhallitus voi tehdä päätöksen, jolla se velvoittaa kunnan palauttamaan liikaa saadun määrän. Jos palautettavaa määrää ei makseta viimeistään lääninhallituksen asettamana eräpäivänä, sille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.
Jos lopullinen valtionosuus poikkeaa vähemmän kuin 10 euroa ennakkoina maksetun valtionosuuden määrästä, erotusta ei makseta eikä peritä takaisin.
Lisätietoja antavat:
hallitussihteeri Anne Kumpula, puh. (09) 160 74132 ja
neuvotteleva virkamies Aune Turpeinen, puh. (09) 160 74489.
Tiedote toimitetaan myös ruotsinkielisenä mahdollisimman pian.
Liitteenä lomake suomeksi ja ruotsiksi, jolla tehdään ennakkojen tarkistamista koskeva ilmoitus sekä valtionosuusselvitys.