Valtio myöntää avustusta FINENTRY-palvelun toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) haki keväällä 2021 valtionavustusta kansallisen koronapandemiaan liittyvän palvelun (FINENTRY) toteuttamisesta, kehittämisestä ja käytöstä aiheutuviin kustannuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää HUS:lle 4,6 miljoonaa euroa valtionavustusta.
Finentry-palvelun tavoitteena on ehkäistä tartuntojen leviämistä Suomeen kohdistuvassa rajat ylittävässä liikenteessä. Palvelu nopeuttaa maahantulijoiden asiointia rajanylityspaikoilla ja säästää ammattilaisten resursseja antamalla matkustajille henkilökohtaiset ohjeet jatkotoimenpiteistä maahan saapuessa sekä mahdollistamalla ajanvarauksen tekemisen covid-19-testiin. Palvelu sisältää sekä matkustajille tarjotun palvelun että terveydenhuollon ammattilaisille ja organisaatioille suunnatut osiot.
Avustuksella rahoitettava toiminta palvelee koko Suomea
HUS vastaa palvelun toteuttamisesta ja sen kehittämistä ohjaa hankkeen ohjausryhmä. Hanketta toteutetaan yhteistyössä rajanylityspaikoilla toimivien kuntien ja sairaanhoitopiirien kanssa.
Valtionavustus myönnetään Finentryn toteuttamisesta, kehittämisestä ja käytöstä aiheutuviin kustannuksiin.
HUS:n on tarjottava palvelua muiden sairaanhoitopiirien käyttöön. Palvelun käyttö tulee olla maksutonta muille sairaanhoitopiireille ja HUS:n on tuettavat alueellista käyttöönottoa asiantuntemuksellaan. HUS:n on avustettavassa toiminnassa noudatettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen covid-19-pandemiaan liittyviä ohjeita ja suosituksia.
Lisätietoja:
Kalle Tervo, hallitusneuvos, sosiaali- ja terveysministeriö, [email protected]
Paula Tiittala, ylilääkäri, sosiaali- ja terveysministeriö, [email protected]