Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Valtio korvaa kunnille jatkossakin täysimääräisesti koronaan liittyvät kustannukset

Sosiaali- ja terveysministeriö
2.12.2021 15.57
Tiedote 384

Hallitus on sitoutunut korvaamaan koronaan liittyvät välittömät kustannukset, kuten testaukseen liittyvät kustannukset, täysimääräisesti niin kauan kuin tautitilanne ja koronastrategian toimeenpano sitä edellyttävät.

Menot katetaan vuosina 2021–2023 kehyksen ulkopuolisina menoina. Osa vuoden 2021 tarkoitukseen varatusta määrärahasta siirtyy käytettäväksi vuonna 2022. Vuonna 2022 syntyvien kustannusten korvaamiseen voidaan hakea lisärahoitusta lisätalousarviomenettelyn kautta. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on tekemässä joulukuussa 2021 valtionavustuspäätökset kunnille ja kuntayhtymille 1.1.-31.8.2021 välillä syntyneiden sosiaali- ja terveydenhuollon koronaan liittyvien välittömien kustannusten, kuten testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoitoon liittyvien kustannusten osalta. 

Tammikuussa 2022 käynnistyy hakukierros, jonka perusteella katetaan loppuvuoden 2021 kustannuksia. Avustukset perustuvat valtionavustuksesta eräisiin julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemiasta vuonna 2021 aiheutuviin kustannuksiin annettuun valtioneuvoston asetukseen (860/2021).

Vuoden 2022 korvausmenettelystä tullaan säätämään erikseen. 

Lisätietoja:

johtaja Annakaisa Iivari, STM, p. 0295 163 371, [email protected]
 

Sivun alkuun