Sairausvakuutuslain mukaisten päivärahojen määräytymiseen muutoksia

Hallitus haluaa selkeyttää päivärahaetuuden määräytymisperusteita niin, että päivärahaetuuden määrän laskenta olisi nykyistä yksinkertaisempaa ja etuuden hakijalle ymmärrettävämpää. Lainmuutoksen jälkeen Kela voi hyödyntää vuodenvaihteessa käyttöön otettavaa kansallista tulorekisteriä, kun se myöntää päivärahaetuuksia.
Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle keskiviikkona 5 joulukuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. Sairausvakuutuksen rahoitusta koskevat säännösmuutokset tulisivat voimaan jo 1.11.2019.
Jatkossa sairausvakuutuslain mukainen päivärahaetuus sekä Kelan maksama kuntoutusraha määräytyisivät hakijan vuositulojen perusteella. Vuositulossa otettaisiin huomioon henkilön tulot etuuden alkamista edeltävän 12 kalenterikuukauden ajalta. Vuositulo vastaisi nykyistä paremmin henkilön tulotasoa etuuden alkaessa. Henkilön vuositulo voisi koostua muun muassa eri etuuksista ja palkkatulosta. Päivärahaetuuksien ja kuntoutusrahan nykyiset ensisijaisuussäännökset ja yhteensovittaminen muiden etuuksien kanssa säilyisivät ennallaan.
Yrittäjän päivärahaetuus määräytyisi jatkossa vahvistetun YEL- tai MYEL –työtulon perusteella. Vuosituloon ei otettaisi mukaan esimerkiksi yrittäjän ansiotuloa elinkeinotoiminnasta, palkkatuloa omasta yrityksestä, työkorvausta ja veronalaista apurahaa. Näistä ei myöskään perittäisi sairausvakuutuksen päivärahamaksua.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Eva Ojala, p.0295 163 201, [email protected]