Kysely sote-palveluiden periaatteista: Kansalaiset korostavat yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäisyä
Kun alkuvuodesta kysyimme kansalaisilta, millaisilla periaatteilla sosiaali- ja terveyspalveluista pitäisi päättää, yli 22 000 ihmistä vastasi. Vastaajien määrä on suuri, mikä kertoo siitä, että aihe koskettaa. Kysehän on palveluista, joiden varaan osaltaan rakentuu kansalaisten yhdenvertaisuus ja luottamus yhteiskuntaan.
Kun näin iso joukko vastaa, viestiä kannattaa kuunnella. Vastaukset kertovat, että suomalaiset arvostavat palveluja, jotka kohtelevat kaikkia yhdenvertaisesti – riippumatta siitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on ollut huolehtia itsestään ja terveydestään.
Tämä on hieno ja tärkeä viesti: kansalaiset ymmärtävät, että elämä ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Silloin turvaverkko, johon voi luottaa, on koko yhteiskunnan vahvuus.
Vakavat tilanteet on hoidettava, heikoimmista pidettävä huolta
Vastausten perusteella kansalaiset odottavat ennen kaikkea varmaa hoitoa hengen ollessa vaarassa. Sen jälkeen tärkeimmiksi nousivat sairauksien ennaltaehkäisy ja oireiden syyn selvittäminen. Sosiaalipalveluilta puolestaan odotetaan huolenpidon turvaamista niille, jotka eivät itse pysty huolehtimaan itsestään.
Lähes kolmannes puolestaan painotti, että apua pitäisi antaa enemmän niille, joiden oma toimintakyky on heikentynyt. Tämä kertoo solidaarisuudesta ja yhteisöllisyydestä, halusta kantaa vastuuta heikommasta.
Palveluista kiitosta ja kehitettävää
Kun vastaajia pyydettiin nimeämään parhaiten toimivia terveyspalveluja, eniten kiitosta saivat neuvolat, joita kuvattiin turvallisiksi ja ihmisläheisiksi. Erikoissairaanhoito sai kiitosta osaamisesta ja laadusta.
Hoitoon pääsyä esimerkiksi terveyskeskuksiin tai suun terveydenhuoltoon pidettiin liian hitaana. Mielenterveys- ja päihdepalvelut mainittiin liian vähäisinä ja vaikeasti saavutettavina aikana, jolloin niiden tarve on kasvanut.
Sosiaalipalveluissa samat palvelut saatettiin kokea sekä parhaiten toimiviksi että kehittämistä kaipaaviksi. Tällaisia palveluja olivat esimerkiksi lastensuojelu, joka koettiin tärkeänä turvaverkkona lapsille, mutta huostaanottoihin liittyviä käytäntöjä pidettiin epäselvinä.
Miksi resurssit eivät riitä?
Kyselyssä pohdittiin myös sitä, miksi resurssit eivät riitä. Vastaajien avoimet vastaukset kertovat, että ongelmien ei aina koettu liittyvän rahaan, vaan siihen, miten palvelut on järjestetty.
Vastaajat näkivät kehittämisen paikkoja hallinnon rakenteissa, henkilöstön työoloissa ja digitaalisissa järjestelmissä. Samalla muistutettiin, että väestö ikääntyy ja sairastavuus kasvaa, mutta ennaltaehkäisevään työhön ei panosteta riittävästi. Näin ongelmat ehtivät kasvaa, ja niiden korjaaminen myöhemmin on kallista.
Kyselyn ydinviesti kiteytyy arvoihin: yhdenvertaisuuteen ja huolenpitoon. Kiitos kaikille vastaajille, jotka toitte nämä arvot näkyviksi - keskustelu on nyt käynnistetty.
Maija Miettinen
Kirjoittaja on valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) pääsihteeri