Hallitus aikoo korottaa munasolujen luovuttajalle maksettavaa haittakorvausta lapsitoiveiden tukemiseksi

Hallitus päätti puoliväliriihessä munasolujen luovuttajalle maksettavan haittakorvauksen korottamisesta sekä lisärahoituksesta keskenmenon kokeneiden ja synnytyspelkoisten tuen kehittämiseen. Päätökset pohjautuvat väestöpoliittisen työryhmän esityksiin.
Hedelmöityshoitoihin luovutetuista sukusoluista ja etenkin munasoluista, on pulaa. Munasolujen luovuttaminen on fyysisesti vaativaa. Sukusolujen luovuttamisesta ei suoriteta palkkiota, mutta luovuttajalle voidaan suorittaa luovutuksesta aiheutuvista kuluista ja ansionmenetyksestä kohtuullinen korvaus. Lisäksi munasolujen luovuttajalle voidaan muuna haittana korvata luovutuksen aiheuttamasta henkisestä ja ruumiillisesta rasituksesta, epämukavuudesta sekä jokapäiväisten toimintojen rajoittumisesta nykyisin enintään 250 euroa luovutuskertaa kohden.
Haittakorvausta ei ole korotettu kertaakaan asetuksen tultua voimaan vuonna 2007. Väestöpoliittinen työryhmä esitti luovuttajan haittakorvauksen korottamista yhtenä toimenpiteenä. Toimenpiteen tarkoituksena on varmistaa, että jatkossakin munasolujen luovuttamisesta voi saada haittaa vastaavan korvauksen.
Hallitus päätti puoliväliriihessä, että munasolujen luovuttajien haittakorvausta korotetaan vuoden 2007 tasosta. Muutoksen myötä haittakorvaus nousee noin 250 eurosta 350 euroon, mikä suunnilleen vastaa kansaneläkeindeksin muutosta. Muutos edellyttää asetusmuutosta ja korotukseen on varattu rahoitus vuodesta 2026 alkaen.
”Tahaton lapsettomuus on inhimillisesti suuri suru. Hallitus edistää keinoja, joilla voidaan tukea lapsitoiveiden toteutumista ja syntyvyyttä. Tämä päätös on yksittäisenä päätöksenä pieni, mutta jos se auttaa yhdenkin lapsitoiveen toteutumista, se on jollekin elämän tärkein”, sanoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Hallitus osoitti myös väestöpoliittisen työryhmän esityksen mukaisesti rahoitusta synnytys- ja perhevalmennusten kansallisesti yhdenmukaisten sisältöjen ja synnytyspelkoisten tuen kehittämiseen. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu keskenmenon kokeneiden avun ja tuen kansallinen kehittäminen sekä koordinointi.
Hallitus on myös jo aiemmin päättänyt syntyvyyttä tukevista toimista. Eduskunnan hyväksymän hallituksen esityksen perusteella yksityisessä terveydenhuollossa annettujen hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset palautettiin korotettuina 1.5. alkaen.
Toimet perustuvat työryhmän ehdotuksiin lapsitoiveiden tukemiseksi
Hallituksen puoliväliriihessä linjaamat ehdotukset perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön asettaman väestöpoliittisen työryhmän muistioon.
Työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla tuettaisiin lapsitoiveiden toteutumista ja pysäytettäisiin syntyvyyden lasku. Työryhmä ehdotti maaliskuun 2025 lopulla luovutetussa muistiossaan lähes 50 toimenpidettä, joiden toteuttamiseksi valmistellaan parhaillaan toimeenpanosuunnitelmaa.
- Toimenpiteitä lapsitoiveiden tukemiseksi ja syntyvyyden kohentamiseksi: Väestöpoliittisen ohjelman valmistelutyöryhmän muistioLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Selvitys 20 ehdotusta lapsitoiveiden tukemiseksi. Selvitys syntyvyyden laskusta SuomessaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Väestöpoliittisen ohjelman valmistelutyöryhmä
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Päivi Yli-Pietilä, p. 0295 163 228
Osastopäällikkö Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Sakari Rokkanen, p. 0295 163 560
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi