Kuopio ja Kauniainen palkittiin Vuoden terve kunta 2009 -tittelillä
Kuopion ja Kauniainen valittiin Vuoden terve kunta 2009 -palkinnonsaajiksi. Molemmat kunnat ovat edelläkävijöitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, ja ne ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä. Peruspalveluministeri Paula Risikko jakoi tänään tiistaina 3. marraskuuta 10 000 euron arvoiset rahapalkinnot kuntien edustajille.
"Järjestelmällinen ja pitkäjänteinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työ on erityisen ajankohtaista nyt, kun kunnat miettivät, miten ne selviytyvät velvoitteistaan ja mihin rahat riittävät. Vuoden terve kunta 2009 -kilpailulla etsimme luovia ratkaisuja siihen, kuinka työtä voidaan toteuttaa paikallisesti. Toivon, että palkinto kannustaa voittajakuntia jatkamaan arvokasta työtä ja levittämään omaa osaamistaan myös muille kunnille", kiteytti ministeri Risikko.
Kuopiossa on kehitetty lukuisia hyviä käytäntöjäKuopiossa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on ollut luovaa ja uusiin haasteisiin tarttuvaa. Kaupunki on kehittänyt lukuisan määrän hyviä käytäntöjä, joista monet ovat verkossa. Kuntalaiset voivat esimerkiksi hakea tietoa harrastusmahdollisuuksista HarrasteHaku -portaalin kautta. Kuntoa kulttuurista -opas kokoaa yhteen ikäihmisille räätälöityä kulttuuritarjontaa ja Who cares -hanke valistaa koululaisia ja vanhempia välittämisestä.
Kaupungin johto on vahvasti sitoutunut terveyden edistämiseen, mikä näkyy johtamisjärjestelmässä, kuntastrategiassa sekä hallintokuntien sitoutumisessa asetettujen tavoitteiden noudattamiseen. Erityisesti kulttuuri-, liikunta- ja kaavoitussektori ovat tehneet arvokasta työtä ja kansalaisjärjestöt ovat olleet laajasti mukana.
Kauniaisissa terveyden edistäminen on vahvasti osa arkeaKauniaisissa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tukevasti jalkautettu arjen työhön. Kuntalaisten vastuunottoa omasta terveydestään tuetaan ikäryhmäkohtaisin terveystarkastuksin muun muassa seniorineuvolassa ja kansalaisopisto järjestää liikuntakursseja, painonhallintakursseja sekä tupakasta vieroitus -ryhmiä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä johdetaan, kehitetään ja arvioidaan systemaattisesti. Se on kirjattu kaupungin kehittämisstrategiaan ja Hyvinvointikertomus ohjaa seuraavan valtuustokauden tavoitteiden ja toimintojen määrittelyä. Työ on aidosti poikkihallinnollista ja järjestöt ovat mukana toiminnassa.
Kilpailu jatkuu ensi vuonnaVuoden terve kunta -kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja siihen ovat voineet osallistua kaikki Suomen kunnat, jotka kokevat olevansa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen esikuvia.
"Kilpailuun osallistui tällä kertaa viisi kuntaa: Kuopio, Tampere, Kauniainen, Muurame ja Kolari. Otos on maantieteellisesti ja kuntien koon suhteen edustava. Tiedossamme on runsaasti muitakin hyviä kuntia ja toivottavasti ne rohkaistuvat ottamaan osaa ensi vuonna, jolloin kilpailu järjestetään uudelleen", totesi ministeri Risikko.
LisätietojaOhjelmajohtaja Maija Perho, puh. 09 160 72409
Sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Meriläinen, Kuopion kaupunki, puh. 044 718 3001
Sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkanen, Kauniaisten kaupunki, puh. 050 355 3246
Muualla palvelussamme