Lääkkeet ja apteekkitalous -hankkeessa aletaan seuraavaksi kehittämään sisältöjä ja toimintaa
Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke eteni syksyllä, kun hallitus antoi esityksensä eduskunnalle. Huomiota herättivät erityisesti apteekkitoimintaan kohdistuvat säästöt ja joidenkin itsehoitolääkkeiden vapauttaminen apteekkien ulkopuoliseen myyntiin. Hankkeessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään säästöistä, sanoo hankkeen vetäjä Lauri Pelkonen.
– Kyseessä on suuri, strateginen muutos, jonka myötä apteekeista tulee entistä vahvemmin osa terveydenhuoltoa. Ensimmäiseen hallituksen esitykseen sisältyi mittavia säästöjä, jotka herättivät ymmärrettävästi huolta ja kritiikkiä kentällä. Nyt hankkeessa alkaa toinen vaihe, jossa alamme kehittämään sisältöjä ja apteekkitoimintaa, toteaa johtava asiantuntija Lauri Pelkonen, joka vetää hanketta sosiaali- ja terveysministeriössä.
Hallituksen esitys sisälsi hallitusohjelmassa ja kehysriihessä 2024 sovittuja säästöjä. Tavoitteena on noin 75 miljoonan euron säästöt valtiontalouteen.
– Meidän oli aloitettava hankkeen toteutus säästöillä, koska ensimmäinen hallituksen apteekkeja koskeva esitys piti antaa budjettilakien aikataulussa syksyllä 2025. Säästöt toteutettaisiin alentamalla tasaisesti lääketaksaa, joka oli myös toimialan mielestä paras vaihtoehto, Pelkonen kertoo.
Apteekeissa on valtava ammattitaito
Hankkeen seuraavassa vaiheessa käydään läpi, miten apteekkitoimintaa pitäisi tulevaisuudessa kehittää ja viedä eteenpäin, ja miten apteekkiala pystyy parhaiten kohtaamaan tulevaisuuden haasteet.
– Apteekeissa on valtava ammattitaito, jonka haluamme tuoda entistä tiiviimmin osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Haluamme myös selkeyttää sitä, miten apteekkien tehtävät määritellään lainsäädännössä. Lisäksi aletaan kehittää lääkkeiden annosjakelua ja verkkoapteekkitoimintaa.
Laadukas tietopohja yhteisen suunnan perustaksi
Hankkeen rinnalla Fimeassa kehitetään apteekkitietojen keruuta ja hyödyntämistä. Tavoitteena on saada parempaa seurantatietoa, jotta apteekkitoimintaa voidaan ohjata ja tukea nykyistä vahvemmin.
– Tarvitsemme laadukasta tietopohjaa, jotta voimme muodostaa yhteisen näkemyksen siitä, mitä apteekeilta halutaan ja edellytetään, sekä määritellä yhteisen suunnan. Yksittäinen apteekki voi olla joissakin tilanteissa liian pieni toimija, mutta yhdessä ja yhteistyöllä voidaan löytää toimivia malleja ja ratkaisuja.
Apteekkialalta kerätään näkemyksiä ja ajatuksia työpajoissa, joista ensimmäinen järjestettiin lokakuun lopussa ja loput marras-joulukuussa.
– Osallistuminen tilaisuuksiin on ollut aktiivista. Keskustelu kentän kanssa on keskeisen tärkeää, kun alaa halutaan aidosti viedä eteenpäin. Haluankin kiittää apteekkialaa jo tässä vaiheessa siitä, että keskustelu on ollut hyvää ja rakentavaa, vaikka aiheet ovat vaikeita eikä kaikesta olla samaa mieltä. Tätä keskustelua aiomme jatkaa koko hankkeen ajan.
- Tiedote 22.9.2025: Apteekkitalouden kokonaisuudistus etenee – Hallituksen esitykseen sisältyy itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajennus
Lisätietoja:
johtava asiantuntija Lauri Pelkonen, p. 0295 163 218, etunimi.sukunimi(at)gov.fi