Apteekkitalouden kokonaisuudistus etenee – Hallituksen esitykseen sisältyy itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajennus
Hallitus antoi eduskunnalle esityksen, jolla toteutetaan apteekkitalouden kokonaisuudistusta. Esityksellä vahvistettaisiin apteekkien roolia osana terveydenhuoltoa ja laajennettaisiin itsehoitolääkkeiden myyntikanavaa. Lisäksi tavoitellaan säästöjä valtiontalouteen ja lisätään lääkkeiden hintakilpailun edellytyksiä.
Apteekeille annettaisiin oikeus poiketa lääkemääräyksestä ja korjata lääkemääräyksissä olevia ilmeisiä virheitä eräissä ennalta määritellyissä tilanteissa laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä kuten valtakunnallisten saatavuushäiriöiden aikana.
”Toteutamme hallitusohjelman mukaisen apteekkitalouden kokonaisuudistuksen ja siihen liittyvän säästötavoitteen tavalla, joka ei vaaranna maanlaajuista apteekkiverkkoa. Pyrimme muiden Pohjoismaiden esimerkin mukaisesti vahvistamaan apteekkien roolia osana terveydenhuoltoa ja hyödyntämään apteekkien henkilökunnan korkeaa osaamista yhä enemmän”, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.
”Uudistuksen yhteydessä vapautamme asteittain joitain yleisimmin käytettyjä itsehoitolääkkeitä apteekkien ulkopuoliseen myyntiin lääke- ja lääkitysturvallisuus huomioiden. Tavoitteena on parantaa lääkkeiden saatavuutta ja hintakilpailun edellytyksiä. Tämä ensimmäinen vaihe on hyvin maltillinen ja pohjautuu asiantuntijatyöryhmän työhön”, Grahn-Laasonen lisää.
Reseptilääkkeiden lääketaksaa alennettaisiin ja apteekkien verotus uudistuisi
Apteekkitalouden kokonaisuudistus koostuisi reseptilääkkeiden lääketaksaan ja apteekkiveroon tehtävistä muutoksista. Reseptilääkkeiden lääketaksaa leikattaisiin kaikissa taksaluokissa.
Lääketaksan perusteella muodostetaan lääkkeiden vähittäismyyntihinnat apteekeissa. Esitetty lääketaksan leikkaus vähentäisi jatkossa valtion lääkekorvausmenoja noin 30 miljoonalla eurolla ja kuluttajien lääkekustannuksia noin kuudella miljoonalla eurolla vuosittain.
Apteekkiveron perusteena olisi jatkossa liikevaihdon sijaan verovelvollisen lääkemyynnin voittomarginaali, joka laskettaisiin apteekin myyntikatteen perusteella. Uusi apteekkivero olisi nykyisen apteekkiveron tavoin progressiivinen. Alle 200 000 euron voittomarginaalin apteekit olisivat vapautettuja apteekkiverosta kokonaan.
Uuteen veromalliin sisältyisi sivuapteekkivähennys. Apteekkiluvan ehtona oleva sivuapteekki oikeuttaa jatkossa 150 000 euron ja oikeutena oleva sivuapteekki 50 000 euron suuruiseen vähennykseen apteekkiveron perusteesta.
Rajattu itsehoitolääkevalikoima vapautuisi apteekkien ulkopuoliseen myyntiin
Lääkelaissa ja lääkeasetuksessa määriteltäisiin rajattu itsehoitolääkevalikoima, joka muodostuisi sellaisista lääkeryhmistä, joihin liittyvät riskit ovat vähäisiä ja joilla lääkehoito voidaan toteuttaa turvallisesti ilman lääkeneuvontaa. Rajattu valikoima sisältäisi muun muassa närästyksen, ummetuksen ja silmien kuivuuden hoitoon käytettäviä itsehoitolääkkeitä.
Rajattuun valikoimaan kuuluville itsehoitolääkkeille sallittaisiin alennukset tukkuhinnoissa ja vähittäismyynnissä. Sen sijaan lääkkeiden enimmäishintasääntely koskisi myös rajatun valikoiman itsehoitolääkkeitä. Lisäksi rajatun valikoiman mukaiset itsehoitolääkkeet vapautettaisiin apteekkiverosta. Hinta- ja verosääntely koskisi koko rajattua valikoimaa riippumatta siitä, olisiko siihen kuuluville valmisteille haettu myyntikanavan laajennusta apteekkien ulkopuoliseen myyntiin.
Itsehoitolääkkeen myyntiluvanhaltija voisi hakea valikoimaan kuuluvalle itsehoitolääkevalmisteelle myyntikanavan laajennusta apteekkien ulkopuoliseen myyntiin. Vähittäismyynti apteekin ulkopuolella perustuisi elinkeinonharjoittajille myönnettäviin itsehoitolääkkeiden vähittäismyyntilupiin.
Fimea myöntäisi luvat laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Laissa ja asetuksessa säädettäisiin luvan edellytyksistä ja luvanhaltijan toiminnalle asetetuista vaatimuksista. Lisäksi säädettäisiin muun muassa vähittäismyyntiluvan haltijoiden valvonnasta.
Säästöjä valtiontalouteen
Esitykseen sisältyy myös hallitusohjelmassa ja kehysriihessä 2024 sovittujen säästöjen toteuttaminen. Ne toteutettaisiin kohdentamalla lääkekorvausten ehdolliseen korvattavuuteen liittyvät palautusmaksut täysimääräisesti valtiolle.
Ehdotuksella tavoitellaan noin 44 miljoonan euron säästöjä valtiontalouteen, millä korvattaisiin hallitusohjelmassa sovittuja lakisääteisiä terveystarkastuksia koskevaa säästöä, sekä toteutettaisiin kehysriihessä keväällä 2024 päätetty kymmenen miljoonan euron lääkekorvaussäästö ja budjettiriihessä syksyllä 2025 päätetty lisäsäästötavoite valtiontalouteen.
Apteekkisääntelyä uudistetaan vaiheittain
Hallituksen esitys on osa Lääkkeet ja apteekkitalous -hanketta, joka perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Hanke jatkaa lääkeasioiden ylivaalikautista kehittämistä. Tavoitteena on parantaa lääkehoitojen vaikuttavuutta, turvallisuutta ja laatua sekä taloudellisuutta, yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään myös parantamaan julkisen talouden kestävyyttä.
Tällä hallituskaudella annetaan myös toinen apteekkitoimintaa koskeva hallituksen esitys, kehitetään apteekkitoimintaa hallitusohjelman mukaisesti.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Tuija Metsävainio, p. 0295 163 449
johtava asiantuntija Lauri Pelkonen, p. 0295 163 218
erityisasiantuntija Heidi Tahvanainen, p. 0295 163 329
asiantuntija Aleksi Westerholm, p. 0295 163 763
sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Niilo Heinonen, p. 0295 163 603
etunimi.sukunimi(at)gov.fi