Hallitus esittää lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemista
Hallitus esittää, että lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa laskettaisiin kahdella vuodella.
Hallituksen esityksen mukaan lastensuojelulain jälkihuolto päättyisi viimeistään, kun nuori täyttää 23 vuotta. Laki tulisi voimaan 1.1.2024 puolen vuoden siirtymäajalla. Tämä tarkoittaa, että jälkihuolto-oikeus jatkuisi 30.6.2024 asti nuorilla, jotka lain tultua voimaan täyttävät 23 tai 24 vuotta. Siirtymäaika ei koskisi 25 vuotta täyttäviä nuoria, vaan heillä jälkihuolto-oikeus päättyisi 25 ikävuoteen, kuten tälläkin hetkellä. Siirtymäajalla varmistettaisiin jälkihuolto-oikeuden piirissä olevien suunnitelmallinen siirtymä tarpeenmukaisten muiden palveluiden ja etuuksien piiriin. Jälkihuollon piiristä pois siirtyvien nuorten palvelutarpeeseen tulee vastata koko nuorten monialaisella palvelujärjestelmällä, mukaan lukien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä sosiaaliturvaetuudet.
Lisäksi huomioitaisiin ennen lain voimaantuloa annetut päätökset jälkihuollon tukitoimista. Hyvinvointialueet olisivat velvollisia järjestämään jälkihuollon tukitoimet päätöksien mukaisesti, vaikka päätökset ulottuisivat pidemmälle kuin ehdotettu siirtymäaika.
Hallitusohjelman mukaisesti toimenpiteellä tavoitellaan 12 miljoonan euron valtiontaloudellista säästöä vuonna 2024 ja 24 miljoonan euron säästöä vuodesta 2025 lukien.
Varhaiskasvatuslakia täsmennettäisiin lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuuden ja kustannustenjaon osalta silloin, kun lapsen varhaiskasvatus järjestetään muualla kuin lapsen kotikunnassa.
Lisäksi hallituksen esityksellä korjattaisiin sote-uudistuksessa lastensuojelulakiin jääneet muutamat teknisluonteiset virheet.
Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti esitysluonnoksesta lausuntokierroksen 17.8.2023–14.9.2023. Lausuntoja saatiin yhteensä 80 kappaletta.
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Tiina Muinonen, puh. 0295 163 185
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala puh. 0295 163 482
Sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]