Haku
- Fess-haku
-
13.5.2026 | Suomessa oleva rescEU Medical/CBRN valmiusvarasto saavutti täyden materiaalisen valmiuden huhtikuun lopussa. Kaikki alkuperäisessä suunnitelmassa määritellyt tuotteet on nyt hankittu, varastoitu ja lähtövalmiina. Aikataulussa pysyminen onnistui eri tahojen saumattoman yhteistyön avulla.https://stm.fi/-/1410869/suomen-resceu-medical-cbrn-valmiusvarasto-saavutti-tayden-valmiuden
-
19.12.2024 | Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla saatetaan voimaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimus väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä. Sopimus tulee Suomen osalta voimaan 7.6.2025.https://stm.fi/-/ilon-yleissopimus-vakivallan-ja-hairinnan-poistamisesta-tyoelamassa-voimaan-kesakuussa-2025
-
5.6.2025 | Kun minut nimitettiin nuoriso- ja urheiluministeriksi, oli minulla 15 minuuttia aikaa valmistautua tiedotustilaisuuteen. Muistan, kuinka korjasin meikkiäni ja hiuksiani peilin edessä ja hengitin samalla syvään. Juuri silloin tajusin astuneeni junaan, joka kiitää eteenpäin huimaavaa vauhtia. Junaan, jota ei voi pysäyttää, vaan jonka kyydissä täytyy opetella pysymään pystyssä ja tasapainoilemaan monen asian välillä. Junaan, joka oli juuri lähtenyt laiturilta.https://stm.fi/-/1410845/kaksi-vuotta-urheilua-nuorisoa-ja-liikuntaa
-
11.6.2025 | ”Kieliyhteisömme on ainutlaatuinen. En itse asiassa tiedä, että muualla maailmassa työskenneltäisiin samalla tavoin kansalliskielten välisen yhteisön säilyttämiseksi”, sanoo Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajuuskauteen liittyvässä seminaarissa.https://stm.fi/-/1410845/ainutlaatuinen-kieliyhteiso
-
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uuden hallintotason, hyvinvointialueiden, perustamisen ja toiminnan kannalta keskeiset lait: laki hyvinvointialueesta, laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, laki pelastustoimen järjestämisestä, Uusimaa-laki, niiden yhteinen voimaanpanolaki, hyvinvointialueiden rahoituslaki sekä eräät muutoslait.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM055:00/2019
-
16.9.2024 | Hyvä työelämä on yhteiskunnan kivijalka. Työn terveellisyyden ja turvallisuuden varmistaminen on tärkeä hyvän työelämän edellytys. Työn terveellisyyttä ja turvallisuutta koskevat tavoitteet ja painopisteet Suomessa on määritelty Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjauksissa ”Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille”.https://stm.fi/-/tyoympariston-ja-tyohyvinvoinnin-linjausten-uudella-toimeenpanosuunnitelmalla-tuetaan-hyvan-tyoelaman-tavoitetta
-
22.11.2021 | Työn murros ja uudet työtavat tarjoavat sekä haasteita että mahdollisuuksia pohjoismaisille työmarkkinoille ja työntekijöiden hyvinvoinnille. Pohjoismaiden työministerit keskustelevat aiheesta 22.–23.11.2021 kokouksessa, jonka Suomi järjestää Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana.https://stm.fi/-/1410877/pohjoismaiden-tyoministerit-ja-ilon-paajohtaja-keskustelevat-helsingissa-alustataloudesta-ja-henkisesta-hyvinvoinnista-tyoelamassa
-
24.1.2024 | Joillakin hyvinvointialueilla panostetaan hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen säästöjen keskelläkin. Pitkällä aikavälillä se tuo myös taloudellista hyötyä. Parhaat esimerkit kannattaa muidenkin alueiden ottaa käyttöönsä.https://stm.fi/-/onnea-yksivuotiaat-ja-katse-eteenpain-
-
9.6.2025 | HAKUILMOITUS 5.6.2025 1 (6) VN/7675/2025 Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki | PL 33, 00023 Valtioneuvosto 0295 16001 | stm.fi | @STM_Uutiset HAKUILMOITUS KOULURUOKAILUN KEHITTÄMISTOIMENPIDE, (VALTAKUNNALLINEN) (Terveydeksi-o...https://stm.fi/documents/1271139/241454873/Kouluruokailun%20kehitt%C3%A4minen,%20hakuilmoitus.pdf/917c4dde-a083-7845-4849-6bbdf2dc6fbd?t=1749464522188
-
8.11.2024 | Työelämän tutkimusyhdistys on myöntänyt vuoden 2024 Hyvä Työ! -palkinnon TYÖ2030-ohjelmalle. Palkinto myönnettiin 16. kerran Työelämän tutkimuspäivät 2024 -konferenssissa, joka järjestettiin Tampereella 8.11.2024. Palkinnon vastaanotti TYÖ2030- ohjelmajohtaja Sanna Kulmala ja sosiaali- ja terveysministeriöstä johtaja Liisa Hakala.https://stm.fi/-/tyo2030-ohjelma-palkittiin-hyva-tyo-palkinnolla
-
23.11.2023 | Hallitus antoi 23.11.2023 eduskunnalle esityksen, jolla hyväksyttäisiin väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehty Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimus ja annettaisiin laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.https://stm.fi/-/hallitus-esittaa-vakivallan-ja-hairinnan-poistamisesta-tyoelamassa-tehdyn-kansainvalisen-tyojarjeston-yleissopimuksen-ratifiointia
-
9.11.2022 | Rovaniemeläinen Kai Rinkinen, keravalainen Jere Jokinen ja Janne Pihanperä Maskusta on tänään palkittu Vuoden isä -palkinnolla. Palkinnon jakoi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen.https://stm.fi/-/vuoden-isat-2022
-
1(16) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies Sirkku Saarikoski/Lakimies Katja Danner 12.3.2024 VALTIONEUVOSTON ASETUS SYÖPÄSAIRAUDEN VAARAA AIHEUTTAVISTA, PERIMÄÄ VAURIOITTAVISTA JA LISÄÄNTYMISELLE VAARALLISISTA TEKIJÖISTÄ T...https://stm.fi/delegate/file/136120
-
9.11.2023 | Koulutukset järjestään osana Suomessa vuoden 2023 alussa käynnistynyttä rescEU CBRN -valmiusvarasto-hanketta. Hankkeessa varastoidaan henkilökohtaisia suojavälineitä, mittauslaitteita, pikatestejä, vasta-aineita ja lääkkeitä, joilla varaudutaan kemiallisiin (C), biologisiin (B), säteily- (R) ja ydin- (N) uhkatilanteisiin (CBRN). Ensimmäiset 30 asiantuntijaa koulutetaan vuonna 2024 ja toiset 30 vuonna 2025.https://stm.fi/-/1410869/suomi-kouluttaa-60-asiantuntijaa-cbrn-uhkatilanteissa-kaytettavien-laitteiden-ja-materiaalien-kayton-perehdyttajiksi
-
28.11.2023 | Kansainvälinen sosiaaliturvaliitto ISSA on myöntänyt Työterveyslaitokselle Vision Zero -palkinnon tunnustuksena työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseksi tehdystä työstä.https://stm.fi/-/tyoterveyslaitokselle-kansainvalinen-tunnustus
-
6.2.2023 | YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan 61. istunto järjestetään New Yorkissa 6.-15.2.2023. Kokouksessa Suomea edustavat sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen sekä nuorisodelegaatti Hung Ly. Suomi, Kansainvälinen työjärjestö ILO, Afrikan unioni ja UN Women järjestävät sivutapahtuman sosiaaliturvasta ja ilmastomuutoksen vaikutuksista.https://stm.fi/-/sosiaalinen-kehitys-ja-kestavyys-tyollisyys-seka-ihmisarvoinen-tyo-yk-kokouksen-aiheina
-
16.6.2020 | Lääkehuollon toimivuutta ja lääkkeiden riittävyyttä ja saatavuutta on seurattu huolella koko koronaepidemian ajan. Ilokseni voin todeta, että lääkehuolto on toiminut Suomessa hyvin. Alan toimijoiden yhteistyö on ollut joustavaa ja osaltaan turvannut lääkehuoltoa.https://stm.fi/-/ministeri-pekonen-laakehuoltoa-kehitetaan-pitkajanteisesti-tavoitteena-jarkeva-laakehoito
-
18.12.2018 | Terveydenhuollon resurssien kohdentamisen yhtenä perusperiaatteena on sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen. Kevään 2018 Terveysfoorumin mukaan tässä ei ole vielä onnistuttu. Mitä pitäisi tehdä, jotta tavoite toteutuisi?https://stm.fi/-/lisaako-uusien-terveydenhuollon-menetelmien-kayttoonotto-epatasa-arvoa-
-
11.6.2020 | Koronakevät on muuttanut arjen rutiineja. Alkushokin jälkeen osa ihmisistä voi jopa aikaisempaa paremmin. Toisia meistä viruksen mahdollinen uusi aalto ja oma tulevaisuus saattavat pelottaa ja ahdistaa. Arjen hallinta voi olla hankalaa.https://stm.fi/-/koronavirus-muutti-arkea-hyvinvoinnista-kannattaa-huolehtia
-
4.1.2023 | Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyivät kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023. Siirtymä on sujunut pääsääntöisesti hyvin kaikilla alueilla ja suurimmilta haasteilta on toistaiseksi vältytty.https://stm.fi/-/hyvinvointialueiden-kysely-alueet-aloittivat-toimintansa-siirtyma-sujui-suunnitelmien-mukaan
-
4.9.2017 | Suomi esitteli toimiaan työperäisen syövän ehkäisemiseksi Singaporessa järjestetyssä Työsuojelun maailmankongressissa.https://stm.fi/-/suomesta-mallia-tyoperaisen-syovan-ehkaisyssa
-
4.5.2025 | RIKOSTAUSTAISET NAISET, TRAUMAKOKEMUKSET JA NAISERITYISTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN HANKKEEN LOPPURAPORTTI STM VALTIONAVUSTUS SOSIAALITYÖN TUTKIMUSHANKKEILLE (VN/14891/2022) Hankkeen johtaja, professori Marjo Kuronen ja tutkimusryhmä Elli Jutila, ...https://stm.fi/documents/1271139/205390430/RITA%20loppuraportti%20Kuronen.pdf/2daf590a-d7cd-b6e3-8297-589820285115?t=1746366194051
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysturvalain muuttamisesta annettua lakia, työvoim...https://stm.fi/delegate/file/135250
-
27.2.2024 | IKÄPÄ Virokannas / 1 Päihteiden käyttö ja palvelutarpeet vanhuudessa – Kohti gerontologisen päihdesosiaalityön mallia (IKÄPÄ) 1. Tarkoitus ja tavoitteet 1.1 Tutkimushankkeen merkitys suhteessa nykytietämykseen sekä tutkimukselliset lähtökohdat Elä...https://stm.fi/documents/1271139/56719730/P%C3%A4ihteiden+k%C3%A4ytt%C3%B6+ja+palvelutarpeet+vanhuudessa+-+Kohti+gerontologisen+p%C3%A4ihdesosiaality%C3%B6n+mallia+(IK%C3%84P%C3%84),+Helsingin+yliopisto,+Elina+Vironkannas.pdf/615a4b31-e9cd-e57e-f575-1d1b0a9e7e10?t=1709028527249
-
11.11.2019 | Useat eri maat ja kansainväliset järjestöt ovat sitoutuneet vauhdittamaan työolojen parantamista entistä tiiviimmällä yhteistyöllä.https://stm.fi/-/kansainvalinen-yhteistyo-vauhdittaa-tyoolojen-parantamista
-
31.1.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2025:6 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2025 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2025 Sos...https://stm.fi/documents/1271139/4338031/STM+toimintasuunnitelma+2024-2027+toimenpiteet+vuodelle+2025.pdf/e3f6da68-4a54-209d-bfec-d22cecc9622e?t=1738310520985
-
17.12.2020 | Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ovat olleet ministerinä 2 000 päivää perjantaina 18. joulukuuta.https://stm.fi/-/194055633/henrikssonille-ja-kiurulle-2-000-paivaa-ministereina
-
27.2.2024 | Tutkimussuunnitelma Leo Nyqvist 1 Digitaalisen väkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen sosiaalityössä (DIGISOS) 1. Tarkoitus ja tavoitteet 1.1. Tutkimushankkeen merkitys suhteessa nykytietämykseen sekä tutkimukselliset lähtökoh- dat Lähisuh...https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Digitaalisen+v%C3%A4kivallan+tunnistaminen+ja+siihen+puuttuminen+sosiaality%C3%B6ss%C3%A4+(DIGISOS),+Turun+yliopisto,+Leo+Nyqvist.pdf/819123a3-2f6b-120b-6afe-69a9d4fec495?t=1709028094254
-
28.11.2017 | Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja työministeri Jari Lindström osallistuvat Pohjoismaiden työelämäalan ministerineuvoston kokoukseen 28.11.2017 Oslossa. Suomi kutsuu muut Pohjoismaat koalitioon parempien työolojen puolesta.https://stm.fi/-/suomi-mukana-parantamassa-tyooloja-maailmanlaajuisesti
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:n ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄL...https://stm.fi/delegate/file/200705
-
22.10.2019 | Suomen EU-puheenjohtajakauden toinen työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto (TSTK) kokoontuu Luxemburgissa 24. lokakuuta.https://stm.fi/-/hyvinvointitalous-seka-muuttuvien-tyomarkkinoiden-osaamistarpeet-eu-ministerikokouksen-aiheina
-
23.7.2018 | Entäpä jos emme tietäisi etukäteen, vaan kysyisimme: Mitä sinä toivot ja tarvitset?https://stm.fi/-/kerro-lisaa-
-
15.11.2018 | ”Ihmiset pärjäävät paremmin arjessa ja hyvinvoinnin eroja väestöryhmien välillä voidaan vähentää joskus aika yksinkertaisilla keinoilla ja pieni askel kerrallaan. Joskus ihmiset tarvitsevat kanssakulkijaa ja enemmän tukea voidakseen ottaa vastuuta omista valinnoistaan. Ammattilaiset taas tarvitsevat työkaluja tukeakseen muutosta parempaan. Hyvistä käytännöistä hyötyvät sekä asiakas että ammattilaine...https://stm.fi/-/saarikko-hyvat-kaytannot-auttavat-ihmisia-pienin-askelin
-
10.12.2018 | KULTTUURIN ROOLI sosiaalisessa osallisuudessa ja sosiaalityössä Seminaariraportti Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Espoo 11. joulukuuta 2017 Pohjola 2020 -prioriteettihanke 3 Suomen pohjoismainen prioriteettihanke Pohjola 2020 j...https://stm.fi/documents/1271139/11295142/Raportti+Kulttuurin+rooli+sosiaalisessa+osallisuudessa.pdf/8d7f22e5-c238-31c5-7f95-311e09460e15?t=1544442363000
-
19.1.2017 | Työterveyshuolto on tulevaisuudessa entistä tiiviimmin mukana sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä ja kuntoutusjärjestelmässä. Työkyvyn ylläpitämiseksi ja työurien pidentämiseksi tarvittavat työterveyshuollon toimet lisääntyvät. Tällä tavoitellaan sitä, että osatyökykyiset voisivat jatkaa töissä nykyistä useammin. Muun muassa näin linjataan työterveyshuollon tulevaisuutta valtioneuvoston periaatepäätöksessä, joka hyväksyttiin 19. tammikuuta.https://stm.fi/-/tyoterveyshuollon-tulevaisuuden-haasteena-ovat-tyokyvyn-edistaminen-ja-tyokyvyttomyyden-ehkaisy
-
31.1.2022 | Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2020–2023 Toimenpiteet vuodelle 2022 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2022:2 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2020–2023 Toimenpiteet vuodelle 2022 Sosia...https://stm.fi/documents/1271139/4338031/STM+toimintasuunnitelma+2020+-+2023+-+Toimenpiteet+vuodelle+2022.PDF/7a7018ef-fdb3-8345-9ccf-0be0abde27f8?t=1643622900660
-
17.11.2016 | Valtioneuvosto on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle valtuudet perustaa valtion kokonaan omistaman osakeyhtiön, jonka nimi on STUK International Oy. Osakeyhtiön miljoonan euron suuruinen pääoma ja muut perustamiskustannukset rahoitetaan tämän vuoden valtion talousarvioon varatuista määrärahoista. Yhtiön perustamissopimus ja yhtiöjärjestys hyväksyttiin 17. marraskuuta valtioneuvostossa.https://stm.fi/-/valtion-omistama-stuk-international-oy-aloittaa-toimintansa
-
3.2.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2020–2023 Toimenpiteet vuodelle 2021 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2021:5 Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2021 Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja mui...https://stm.fi/documents/1271139/4338031/Sosiaali-ja-terveysministerion-toimintasuunnitelma-2020-2023-Toimenpiteet-vuodelle-2021.pdf/635c1a99-964f-90ec-89dc-0308ad1d755e?t=1612360273380
-
5.10.2023 | Kymenlaakson neuvottelu 24.3. klo 9-12 20.4.20232 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Neuvottelun yleisten tavoitteiden toteaminen 4. Hyvinvointialueen käynnistyminen 5. Hyvinvointialuee...https://stm.fi/documents/1271139/180593296/Kymenlaakson-hyvinvointialueneuvottelukunnan-p%C3%B6yt%C3%A4kirja+liitteet.pdf/9e86673a-6f7c-5d7f-48b4-1485869c4347?t=1696510732171
-
4.9.2023 | Työehtosopimusten sukupuolivaikutukset samapalkkaisuuden näkökulmasta -tutkimushanke SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2023:35 Työehtosopimusten sukupuolivaikutukset samapalkkaisuuden näkökulmasta -tutkimushanke Kevät Nousia...https://stm.fi/documents/1271139/148062577/STM_2023_35.pdf+Tessien+suvausraportti+final.pdf/e3b4bd94-6cd7-42ef-a825-7299a368dd16?t=1693837800991
-
5.10.2023 | Pöytäkirja (1/25) 8.3.2023 VN/1674/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(25) Kanta-Hämeen hyvinvointialueneuvottelu Aika: 8.3.2023 klo 9.00-12.20 Paikka: Ma...https://stm.fi/documents/1271139/180593296/Kanta-H%C3%A4meen+hyvinvointialueneuvottelu,+p%C3%B6yt%C3%A4kirja+liitteet.pdf/df840ffd-eb02-0b19-ff8b-a7279e15172a?t=1696510399674
-
6.9.2024 | 15.04.2024 Social- och hälsovårdsministeriets riktlinjer för internationellt samarbete och EU-samarbete 2024–2027 Social- och hälsovårdsministeriets riktlinjer för internationellt samarbete och EU-samarbete 2024–2027 styr ministeriets och förvaltn...https://stm.fi/documents/1271139/8596760/Social-+och+h%C3%A4lsov%C3%A5rdsministeriets+riktlinjer+f%C3%B6r+internationellt+samarbete+och+EU-samarbete+20242027.pdf/59d38f4b-2b11-da85-4a5c-7fef2e802b13?t=1725628115013
-
23.11.2023 | Den 23 november 2023 överlämnade regeringen en proposition till riksdagen om godkännande av Internationella arbetsorganisationens konvention om avskaffande av våld och trakasserier i arbetslivet och om utfärdande av en lag om sättande i kraft av de bestämmelser som hör till området för lagstiftningen.https://stm.fi/sv/-/regeringen-vill-ratificera-internationella-arbetsorganisationens-konvention-om-avskaffande-av-vald-och-trakasserier-i-arbetslivet
-
16.9.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasva- tuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia, työsopimu...https://stm.fi/documents/1271139/91178810/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laeiksi+sairausvakuutuslain,+ty%C3%B6sopimuslain+ja+varhaiskasvatuslain+muuttamisesta+sek%C3%A4+niihin+liittyviksi+laeiksi.pdf/2f27643c-6356-c21e-1a58-80025e51949f?t=1631785637425
-
16.9.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasva- tuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia, työsopimu...https://stm.fi/documents/1271139/91178810/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laeiksi+sairausvakuutuslain,+ty%C3%B6sopimuslain+ja+varhaiskasvatuslain+muuttamisesta+sek%C3%A4+niihin+liittyviksi+laeiksi.pdf/2f27643c-6356-c21e-1a58-80025e51949f/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laeiksi+sairausvakuutuslain,+ty%C3%B6sopimuslain+ja+varhaiskasvatuslain+muuttamisesta+sek%C3%A4+niihin+liittyviksi+laeiksi.pdf?t=1631785637425
-
16.2.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasva- tuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia, työsopimu...https://stm.fi/documents/1271139/60774354/FIN+HE+sairausvakuutuslain,+ty%C3%B6sopimuslain+ja+er%C3%A4iden+muiden+lakien+muuttamisesta+(luonnos)+SU_+_.pdf/4eaeb145-d0f0-cb9f-4348-82285dc7fe17?t=1613456925886
-
10.12.2018 | Nordic Future of Work Conference The Future of Work and new Forms of Work from the Global and the Nordic Perspectives Helsinki 1 Nordic Future of Work Conference I The Future of Work and new Forms of Work from the Global and the Nordic Perspective...https://stm.fi/documents/1271139/11295142/Nordic+Future+of+Work+Conference+report.pdf/027b57f8-e7b6-9d4d-2a08-8677b681d8ce?t=1544442361000
-
19.12.2018 | Nordic Future of Work Conference The Future of Work and new Forms of Work from the Global and the Nordic Perspectives Helsinki 1 Nordic Future of Work Conference I The Future of Work and new Forms of Work from the Global and the Nordic Perspective...https://stm.fi/documents/1271139/9521780/Nordic+Future+of+Work+Conference+report.pdf/2945a1eb-ff1f-a0b0-71b6-2da46077cf05?t=1545205314000
-
4.9.2017 | Vid Världskongressen för arbetarskydd som arrangerades i Singapore presenterade Finland sina åtgärder för att förebygga arbetsrelaterad cancer.https://stm.fi/sv/-/suomesta-mallia-tyoperaisen-syovan-ehkaisyssa
-
19.1.2017 | Företagshälsovården deltar i framtiden ännu tydligare i social- och hälsoservicesystemet och rehabiliteringssystemet. Olika åtgärder inom företagshälsovården som behövs för att upprätthålla arbetsförmågan och förlänga tiden i arbetslivet ökar. Syftet med dessa är att partiellt arbetsföra ska kunna stanna kvar i arbetslivet oftare än nu. Bland annat stakas riktlinjerna för företagshälsovårdens framtid ut så i statsrådets principbeslut som godkändes den 19 januari.https://stm.fi/sv/-/tyoterveyshuollon-tulevaisuuden-haasteena-ovat-tyokyvyn-edistaminen-ja-tyokyvyttomyyden-ehkaisy
-
Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lagar om ändring av lagen om utkomstskydd för arbetslösa och av vissa andra lagar PROPOSITIONENS HUVUDSAKLIGA INNEHÅLL I denna proposition föreslås det att lagen om utkomstskydd för arbetslös...https://stm.fi/delegate/file/135249
-
3.12.2024 | Selvitys kirjaamisen kuormittavuudesta ja hyötykäytöstä hyvinvointialueiden kokemana Loppuraportti 3.12.2024 Sisällysluettelo 1. Selvityksen tiivistelmä 2. Kyselyn tavoite ja tausta 3. Kyselyn toteutus 1. Toteutuksen aikataulu ja tapa 2. Kyselyn r...https://stm.fi/documents/1271139/198978037/3.12.2024+Selvitys+kirjaamisen+kuormittavuudesta+ja+hy%C3%B6tyk%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4.pdf/94ade5a8-967a-3256-c8fe-0e9b1fc350c4?t=1733225262975
-
Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lagar om ändring av lagen om utkomststöd, 64 § i lagen om behandling av kunduppgifter inom social- och hälsovården och 10 § i lagen om arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte PROPOSITIONENS H...https://stm.fi/delegate/file/200704