Haku
- Fess-haku
-
Hanke perustuu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Sen mukaan vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen toteutetaan osana vammaispalvelulain uudistusta. Hallitusohjelmaan sisältyvät myös vammaisten henkilöiden henkilökohtaisten budjettien kokeilut, joiden yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM034:00/2020
-
18.5.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja eduskunnan edellyttämän lakimuutoksen luonnoksesta, joka koskee osittaista varhennettua vanhuuseläkettä (OVE) saavia henkilöitä yleistuen käyttöönoton yhteydessä. Lausuntoja voi antaa 7.6.2026 saakka.https://stm.fi/-/lausuntopyynto-osittaista-varhennettua-vanhuuselaketta-saaville-valmistellaan-siirtymasaannosta-yleistuen-yhteyteen
-
11.5.2026 | Hallitus on päättänyt asetusmuutoksesta, jonka myötä hantaviruksiin kuuluvan Andes-viruksen aiheuttama tauti lisättiin tartuntatautiasetuksen yleisvaarallisten tartuntatautien luetteloon. Asetusmuutos mahdollistaa esimerkiksi altistuneiden henkilöiden asettamisen karanteeniin, mikä antaa heille oikeuden tartuntatautipäivärahaan, jos he joutuvat olemaan poissa töistä.https://stm.fi/-/hallitus-lisasi-hantaviruksiin-kuuluvan-andes-viruksen-aiheuttaman-taudin-yleisvaarallisten-tartuntatautien-luetteloon
-
18.5.2026 | Orpon hallitus toi tuoreeseen neuvolapalveluita sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa koskevaan valtioneuvoston asetukseen vahvasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten oikeudet. Yhdenvertaisuuden kannalta historiallisena askeleena voidaan pitää sitä, että intersukupuolisten oikeudet mainitaan Suomessa ensimmäistä kertaa ja näkyvästi suoraan lainsäädännön tasolla.https://stm.fi/-/tarkea-askel-tasa-arvotyossa-intersukupuolisten-oikeudet-ensimmaista-kertaa-lain-tasolla
-
13.5.2026 | Valtioneuvosto on muuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) annettua asetusta niin, että laitoksen rooli hyvinvointialueiden ohjauksessa vahvistuu.https://stm.fi/-/thl-n-rooli-hyvinvointialueiden-sosiaali-ja-terveydenhuollon-ohjauksessa-vahvistuu
-
18.5.2026 | Maailman terveysjärjestön (WHO) 79. yleiskokous järjestetään 18.- 23.5.2026 Genevessä. Suomen valtuuskuntaa johtaa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman.https://stm.fi/-/muun-muassa-terveysturvallisuus-ja-konfliktialueiden-terveystilanne-who-n-yleiskokouksen-asialistalla
-
7.5.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja lakimuutoksesta, jonka myötä opioidiyliannostusten aiheuttamia huumekuolemia pystyttäisiin torjumaan mahdollistamalla naloksoninenäsumutteen jakamisen huumeiden käyttäjille. Tavoitteena on, että naloksonia saisi jakaa nimettömästi ja maksutta matalan kynnyksen päihdepalveluista. Lausuntoja voi antaa 7.5.–18.6.https://stm.fi/-/lausuntopyynto-huumekuolemia-torjuva-laake-laajemmin-riskiryhmien-kayttoon
-
4.5.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja muutosehdotuksesta terveydenhuoltolain 51 §:ään. Esityksen tarkoituksena on mahdollistaa hoidon tarpeen arvion tekeminen potilaalle digitaalisesti ja automaatiota käyttäen. Potilaalla olisi kuitenkin aina oikeus terveydenhuollon ammattihenkilön tekemään arvioon.https://stm.fi/-/lausuntopyynto-muutos-terveydenhuoltolakiin-antaisi-mahdollisuuden-digitaalisen-hoidon-tarpeen-arvion-tekemiseen
-
27.4.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja lastensuojelulainsäädännön uudistamisen toisen vaiheen muutoksista. Tarkoituksena on säätää kokonaan uusi laki lapsen erityisestä suojelusta, sillä nykyistä lastensuojelulakia on muutettu jo useita kertoja, minkä seurauksena sääntely on pirstaloitunut. Suomenkielinen esitysluonnos on lausuttavana 27.4.–8.6., ja ruotsinkielinen 11.5.–15.6.2026.https://stm.fi/-/uusi-laki-lapsen-erityisesta-suojelusta-lausunnoille-
-
Biopankkilain ohjausryhmä STM036:00/2025 Toimielin Hankkeen perustiedot Käynnissä Hankenumero STM036:00/2025 Asianumerot VN/5279/2025 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aikataulu 1.4.2025 – 31.12.2026 Asettamispäivä Toimielimen tyy...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM036:00/2025
-
Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusten esitysten yhteisvaikutusten arviointi huomioiden perus- ja ihmisoikeusvaikutukset. Arviomuistiot valmistellaan eduskunnan päätöksenteon tueksi ja ne julkaistaan Hankeikkunassa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM062:00/2025
-
Työryhmän tehtävänä oli valmistella hallituksen esitys siitä, miten toimeentulotuen kokonaisuudistukselle eduskunnan lausumissa ja pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjauksissa asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä. Työryhmä päätyi esittämään johtopäätöksensä loppumuistion muodossa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM099:00/2023
-
Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa ohjausryhmän lääketietovarannon kehittämisen ohjaamiseksi toimikaudelle 10.10.2025 - 31.3.2027.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM162:00/2025
-
Työryhmän tavoitteena on tehdä ehdotuksia elatustukijärjestelmän uudistamiseksi. Ehdotusten tulee vastata pääministeri Petteri Orpon hallituksen julkisen talouden suunnitelman kirjaukseen ja säästötavoitteeseen sekä vahvistaa elatusavun ensisijaista asemaa lapsen elatuksen turvaajana.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM092:00/2024
-
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia, jossa todettaisiin ne tehtävät, joissa DigiFinland Oy voisi jatkossakin toimia hyvinvointialueiden ja valtion yhteisenä sidosyksikkönä.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM045:00/2026
-
Laki poronhoitajien sijaisavusta 7 §: Kalenterivuoden aikana korvattavien sijaisaputuntien enimmäismäärä poronhoitajaa kohden vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella edellisen kalenterivuoden loppuun mennessä. Enimmäistuntimäärä vahvistetaan huomioiden kunakin vuonna käytettävissä oleva määräraha.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM145:00/2024
-
Työryhmä arvioi ja valmistelee säännösehdotukset perusteluineen vammaisten henkilöiden osallisuuden turvaamiseksi heitä koskevassa palvelujen päätöksenteossa sekä palveluiden järjestämistavan valintaan liittyviksi oikeussuojakeinoiksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM129:00/2019
-
Laki poronhoitajien sijaisavusta 7 §: Kalenterivuoden aikana korvattavien sijaisaputuntien enimmäismäärä poronhoitajaa kohden vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella edellisen kalenterivuoden loppuun mennessä. Enimmäistuntimäärä vahvistetaan huomioiden kunakin vuonna käytettävissä oleva määräraha.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM177:00/2025
-
Työryhmän tehtävänä on laatia ehdotus lääkkeiden arviointi- ja päätöksentekojärjestelmästä. Lisäksi tulee tehdä ehdotus sairausvakuutuksen lääkekorvausjärjestelmän ehdollista korvattavuutta koskevan sääntelyn kehittämistarpeista. Valmistelutyö tulee yhteensovittaa liittyvän terveydenhuollon menetelmien arviointia koskevan selvityshankkeen kanssa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM078:00/2024
-
Hyvinvointialuereformin laajapohjaisen väliarvioinnin tavoitteena on arvioida hyvinvointialueuudistuksen tavoitteiden toteutumista vuonna 2025 suhteessa laissa annettuihin tavoitteisiin. Arviointi tehdään vuosien 2023 – 2025 toimeenpanon perusteella ja tarkastellen edellytyksiä reformin pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiselle.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM042:00/2025
-
Valtioneuvosto asetti parlamentaarisen seurantaryhmän tukemaan sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistynyttä säädösvalmisteluhanketta vaikuttavien palvelujen ja menetelmien kansallisen valinnan periaatteista säätämiseksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM011:00/2025
-
Työryhmän tehtävänä on tehdä ehdotus apteekkitalouden kokonaisuudistuksesta ja apteekkisääntelyn uudistamisesta. Uudistukset voidaan toteuttaa vaiheittain. Hallitusohjelman mukaisesti apteekkisääntelyä ja apteekkitaloutta tulee uudistaa vastuullisesti ja varmistaen laadukkaat ja turvalliset maanlaajuiset apteekkipalvelut Suomessa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM079:00/2024
-
Korona-tiedonhallintaratkaisujen kansainvälisestä yhteistyöstä vastaava työryhmä STM055:00/2020 Kehittäminen Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero STM055:00/2020 Asianumerot VN/10578/2020 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aik...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM055:00/2020
-
23.3.2026 | Sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan laajasti. Meneillään on sekä sosiaalihuoltolain, lastensuojelulain että ammattihenkilölain uudistukset.https://stm.fi/-/-sosiaalihuollon-lainsaadanto-uudistuu-tavoitteena-sujuvammat-palvelut-ja-parempi-arki
-
Sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan valtakunnallinen yhteensovittaminen ja tukeminen sekä kannan ottaminen periaatteellisesti tärkeisiin osaamiskeskustoimintaa koskeviin kysymyksiin.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM126:00/2017
-
Työryhmän tehtävänä on tunnistaa ja arvioida toisiolain ja muun sote-alan tutkimuslainsäädännön nykytilaan liittyviä ongelmakohtia sekä koota asiantuntemukseen perustuvia toimenpide-ehdotuksia tunnistettujen ongelmakohtien korjaamiseksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM113:00/2024
-
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annettua lakia muutetaan lain jälkiarvioinnin perusteella tarpeellisiksi katsotuilta osin. Lisäksi säädettäisiin palveluntuottajan velvollisuudesta huolehtia henkilöstönsä kielitaidosta. Lisäksi muutetaan Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:ää.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM170:00/2025
-
Uudistetaan sosiaalihuollon lainsäädäntöä siten, että lisätään hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää ja organisoida palvelut nykyistä joustavammin ja asiakaslähtöisemmin alueelliset erityispiirteet ja asiakkaiden yksilölliset tarpeet huomioiden.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM107:00/2023
-
Euroopan komissio antoi 3.5.2022 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta terveysdata-avaruudesta (COM (2022) 197 final). Sosiaali- ja terveysministeriö nimesi ohjausryhmän asetusehdotuksen toimeenpanon kansallista koordinaatiota varten. Ohjausryhmä asetettiin ajalle 1.1.2023- 31.12.2024.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM028:00/2024
-
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vammaispalvelulakia ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta annettua lakia sekä neljää niihin liittyvää lakia siten, että kaikki lait siirrettäisiin tulemaan voimaan 1.1.2025.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM046:00/2023
-
Covid-19-infektion jälkeen on raportoitu monia erityyppisiä pitkäaikaisia oireita sekä työ- ja toimintakyvyttömyyttä. Työryhmä seuraa ja analysoi jatkuvasti kertyvää nk. long covidiin liittyvää tutkimustietoa ja kokemusta ja antaa tarvittaessa lausuntoja ja toimenpide-ehdotuksia mm. päätöksenteon tueksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM088:00/2021
-
Kansallisen terveydenhuollon menetelmien arvioinnin organisoitumismallin kehittäminen on käynnistynyt tammikuussa 2025. Selvityshankkeessa tuotetaan kolme vaihtoehtoista terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnan organisoitumismallia. Selvityshankkeen loppuraportti valmistuu loppuvuodesta 2025.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2025
-
Hankkeessa ehdotetaan säädettäväksi eräistä uusista terveydenhuollon asiakasmaksuista. Lisäksi säädettäisiin korotuksista eräisiin terveydenhuollon asiakasmaksuihin.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM040:00/2026
-
Geneerisen PROM-mittarin valinta ja käyttöönotto terveydenhuollossa - Sosiaali- ja terveysministeriö
Geneerisen PROM-mittarin valinta ja käyttöönotto terveydenhuollossa STM086:00/2025 Kehittäminen Hankkeen perustiedot Käynnissä Hankenumero STM086:00/2025 Asianumerot VN/26550/2025 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aikataulu 1.1.20...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM086:00/2025 -
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti ehkäistään sosiaaliturvan väärinkäytöksiä ja edistetään Kelan ja muiden viranomaisten välistä tiedonvaihtoa sekä Kelan tiedonsaantioikeuksia.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM061:00/2025
-
Hanke jatkaa pitkäjänteistä lääkeasioiden kehittämistä. Tavoitteena on parantaa lääkehoitojen vaikuttavuutta, turvallisuutta ja laatua sekä taloudellisuutta, yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Rakenteellisilla uudistuksilla parannetaan julkisen talouden kestävyyttä, jota tuetaan myös tehostamalla lääkeasioiden tiedonhallintaa ja digitalisaatiota.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM076:00/2024
-
Palvelureformilla uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon sisältöjä koskeva lainsäädäntö sekä siihen liittyvä ohjaus vastaamaan nykyisiä sote-rakenteita ja valtakunnallisia sote-tavoitteita. Palvelureformi toteuttaa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa. Valmistelusta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM098:00/2023
-
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 41 §:n mukaisen Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan yhteydessä itsenäisesti toimivan erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksen koordinaatiojaoston.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM015:00/2023
-
Säädetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtäväksi tuottaa ja koota hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointeja (HTA-arviointi) lääketieteellisistä ja kuntoutuksen menetelmistä sekä terveydenhuollossa käytettävistä toimenpiteistä sairauksien ehkäisemiseksi, diagnosoimiseksi tai hoitamiseksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM004:00/2025
-
Vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 12 muuta jäsentä. Viimeksi mainituista jäsenistä kullakin on henkilökohtainen varajäsen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM094:00/2019
-
Eurooppalaista terveystietoaluetta koskeva EU-asetus (EHDS) tuli voimaan 26.3.2025 siirtymäajoin. Asetuksen täytäntöönpano on käynnissä. STM asetti ohjausryhmän EHDS-asetuksen kansallisen toimeenpanon koordinaatiota varten toimikaudelle 20.10.2025-30.4.2027. Ohjausryhmän alaisuuteen on nimetty toimikaudelle 29.10.2025-30.4.2027 kaksi alatyöryhmää.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM174:00/2025
-
Uudistuksen tavoitteena on muuttaa lainsäädäntöä niin, että asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeus toteutuu mahdollisimman täysimääräisesti. Samalla tulee jatkuvasti kehittää toimintatapoja, jotta asiakkaan ja potilaan osallisuus lisääntyy ja rajoitustoimenpiteiden käyttö vähenee.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM081:00/2021
-
11.2.2026 | Sosiaalihuollon palvelu-uudistusta valmistellut työryhmä on saanut ehdotuksensa valmiiksi. Lisäksi työryhmälle oli asetettu alatyöryhmä, joka valmisteli ehdotuksen sosiaalihuollon työllistymistä edistävien palvelujen uudistamiseksi.https://stm.fi/-/tyoryhmien-ehdotukset-sosiaalihuollon-palvelujen-uudistamiseksi-on-julkaistu
-
Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistetty asunnottomuutta vähentävien sote-palvelujen kehittämiseen tähtäävä hanke. Hanke osa ympäristöministeriön käynnistämää yhteistyöohjelmaa asunnottomuuden puolittamiseksi vuoteen 2023 mennessähttps://stm.fi/asunnottomuutta-vahentavien-sote-palvelujen-kehittaminen
-
Hallitusohjelma painottaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksen sisältöjen ja toteutuksen kehittämistä vastaamaan työelämän osaamistarpeisiin. Hoitohenkilöstön koulutuksen koordinaatiojaosto tekee ehdotukset valtakunnallisesti edistettävistä toimenpiteistä koskien hoitohenkilöstön koulutuksen ja osaamisen kehittämistä ja sen ohjausta.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM038:00/2024
-
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen rakenneuudistuksen johdosta välttämättömät muutokset, jotta palveluiden jatkuvuus voitaisiin turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueille.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM116:00/2022
-
Hallituksen esityksessä ehdotetaan parannettavaksi psykiatrisen hoidon tahdosta riippumattoman lääkityksen oikeussuojakeinoja koskevaa sääntelyä ja siten potilaan oikeusturvaa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM005:00/2021
-
Pääministeri Sanna Marinin hallitus toteuttaa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman. Ohjelmassa kehitetään perustason sosiaali- ja terveyspalveluja – niiden saatavuutta parannetaan ja palvelut yhteensovitetaan ihmisen tarpeita vastaavaksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM012:00/2020
-
Korona-tiedonhallintaratkaisujen säädösvalmistelusta vastaava työryhmä STM056:00/2020 Säädösvalmistelu Hankkeessa ajankohtaista Lausuntokierros 26.5. – 1.6.2020 Lausuntokierros Asiakirjat Lausunto PDF Utlåtande från Ålands landskapsregering PDF Ed...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM056:00/2020
-
Kotoutumistukea ja työmarkkinatuen kielilisää valmistelevan työryhmän tehtävänä on valmistella lainsäädäntötoimia, joilla toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen kotoutumistukea ja kielilisää koskevia hallitusohjelmakirjauksia.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM074:00/2024
-
STM:n asettama työryhmä selvittää erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja päivystysten nykytilaa ja tekee ehdotuksia erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja ympärivuorokautisten terveydenhuollon päivystysten porrasteisuudesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Ohjausryhmä ohjaa ja tukee työtä.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM003:00/2024
-
Selvitys sosiaalihuollon interventioiden arviointi- ja suositustoiminnasta on käynnistynyt syyskuussa 2025. Selvityshankkeessa tuotetaan toiminnan tavoitetilan tunnistus ja kuvaus sekä kuvaus vaihtoehtoisista tiekartoista ehdotetun tavoitetila saavuttamiseksi seuraavan 10 vuoden aikana. Hankkeen loppuraportti julkaistaan kesäkuussa 2026.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM093:00/2025
-
8.5.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriä pyytää lausuntoja esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan Kelan päätösten allekirjoittamista koskevan säännöksen kumoamista Kansaneläkelaitoksesta annetusta Valtioneuvoston asetuksesta. Lausuntoja voi antaa 4.6.2026 asti.https://stm.fi/-/lausuntopyynto-kelan-allekirjoituskaytantoa-saanteleva-momentti-kumottaisiin-tyontekijoiden-suojelemiseksi
-
Selvitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen arviointi- ja suositustoiminnasta käynnistyi syyskuussa 2025. Hankkeessa selvitetään arviointitoiminnan nykytilaa, verrataan sitä kansainvälisiin esimerkkeihin ja tunnistetaan tavoitetilaa ja tiekarttoja sitä kohti. Selvityksen loppuraportti julkaistaan kesäkuussa 2026.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM094:00/2025
-
Hanke jatkaa pitkäjänteistä lääkeasioiden kehittämistä. Esityksen tavoitteena toteuttaa pääministeri Orpon hallitusohjelmakirjausta lääkehuollon avohoidon ja laitoshoidon lääkkeiden käyttöönottoon liittyvien arviointiprosessien ja -kriteereiden uudistamisesta siten, että ne olisivat yhtenäiset lääkkeen annostelumuodosta riippumatta.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM018:00/2026
-
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän laatimaan kolmikantaisen selvityksen siitä, miten työikäisten mielenterveyttä voidaan edistää ja hoitaa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM058:00/2025
-
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi vammaispalvelulaki. Ehdotettava vammaispalvelulaki sisältäisi säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista. Laki täydentäisi sosiaalihuollon palveluita koskevana yleislakina sovellettavaa sosiaalihuoltolakia.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM083:00/2019
-
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista. Lailla sovitettaisiin yhteen laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laki kehitysvammaisten erityishuollosta. Laki täydentäisi sosiaalihuollon yleislakina sovellettavaa sosiaalihuoltolakia.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM090:00/2016
-
27.4.2026 | Miten varmistetaan, että korotukset asiakasmaksuihin eivät estä palvelujen käyttämistä? Koska korotettavat maksut ovat tulosidonnaisia, on arvioitu, että tehtävät muutokset kohdistuisivat erityisesti suhteellisen hyvätuloisiin palveluja käyttäviin...https://stm.fi/-/k10.-miten-varmistetaan-etta-korotukset-asiakasmaksuihin-eivat-esta-palvelujen-kayttamista-
-
Usein kysyttyjä kysymyksiä perhevapaauudistuksesta Miksi perhevapaauudistus tehdään? Perhevapaat eivät jakaudu perheissä tällä hetkellä tasan. Tämä heikentää erityisesti naisten työmarkkina-asemaa ja myös toimeentuloa sekä lyhyellä että pitkällä t...https://stm.fi/usein-kysyttyja-kysymyksia-perhevapaauudistuksesta
-
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti osana sosiaali- ja terveysministeriön asettamaa Hyvän työn ohjelmaa edistetään ammattihenkilöstön mahdollisuuksia kohdentaa työaikaa asiakastyöhön ja vähennetään ammattihenkilöstöltä vaadittavan kirjallisen työn, kuten säädösperäisten lausuntojen ja erilaisten todistusten, määrää.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM077:00/2024
-
6.5.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja lakimuutoksista, joilla laajennettaisiin viimeisen eläkelaitoksen periaatetta sekä tehtäisiin muita eläkelaitosten toimintaan liittyviä muutoksia. Lausuntoja voi antaa 17.6.2026 asti.https://stm.fi/-/lausuntopyynto-viimeisen-elakelaitoksen-periaatetta-laajennetaan
-
Mielenterveyslain mukaista tahdosta riippumatonta hoitoa koskevien lomakkeiden kaavoista ja potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisen valvonnasta annettuun sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen lisätään päätöslomake psyykkisen sairauden lääkehoidosta sekä päivitetään liitteiden 1-5 ja 7 tekstejä useista säädösmuutoksista johtuen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM075:00/2023
-
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden saatavuutta uhkaavan henkilöstön vajeen ratkaiseminen vaatii sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimia. Sote- ja pelastusalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi on käynnistetty Hyvän työn ohjelma.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM100:00/2023
-
Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa EU:n eurooppalaista terveysdata-avaruusasetusta (EHDS) täydentävä sääntely sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annettuun lakiin (toisiolaki, 552/2019) ja eräisiin muihin lakeihin.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM114:00/2024
-
Osana sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön uudistusta kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 17 §.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM032:00/2025
-
Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistus toteutetaan osana Hyvän työn ohjelmaa. Uudistus toteutetaan tavalla, jossa ammattioikeuksiin kytketään vain asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta välttämättömät ja oikeasuhtaiset edellytykset.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM096:00/2023
-
Valtioneuvoston asetuksella ehdotetaan säädettäväksi hallituksen esityksessä 116/2025 vp ehdotetussa toimeentulotuesta annetun lain 2 a §:n 3 momentissa tarkoitetun toiminnan olennaisuuden vaatimuksen täyttymisestä eräillä aloilla.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM115:00/2025
-
Hankkeessa on tarkoitus selvittää tarkemmin ja laajemmin sote-tietojen käyttöä palvelutarpeen ennakoimisessa sekä tekoälyn ja automaation käyttömahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM011:00/2026
-
Osana sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön uudistusta puretaan optikon ammatin harjoittamista koskevia rajoituksia kumoamalla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 16 §.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM020:00/2025
-
Sote-uudistuksen johtoryhmän tehtävänä on johtaa uudistuksen virkavalmistelua ja koordinoida valmistelutyötä.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM052:00/2019
-
Hallituksen esityksessä muutetaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilölakeja, jotta lainsäädäntö mahdollistaisi Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti kansainvälisen avun vastaanottamisen ja antamisen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi toteutetaan tarvittavat tekniset muutokset valtion aluehallinnon uudistuksesta johtuen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM164:00/2024
-
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus opioidiriippuvuuden vieroitus- ja korvaushoidosta opioidilääkkeillä STM006:00/2023 Säädösvalmistelu Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero STM006:00/2023 Asianumerot VN/32862/2022 Asettaja sosiaali- ja te...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM006:00/2023
-
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan hallitus käynnistää kiireellisesti lainvalmistelun, jonka tarkoituksena on turvata vammaisten oikeuksien toteutuminen ja palveluiden saatavuus.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM067:00/2023
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta (Kaksiportainen psykoterapiakoulutus)https://stm.fi/hanke?tunnus=STM063:00/2025
-
STM on asettanut virkamiesvalmisteluryhmän valmistelemaan ehdotukset tarvittavista säädösmuutoksista alaikäisten nuorten integroidun ja suljetun kuntoutuspalvelun perustamiseksi sekä säädösmuutoksista, joilla voidaan puuttua lasten luvattomiin poissaoloihin lastensuojelulaitoksista.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM029:00/2024
-
Esityksellä toteutettaisiin Kanta-lääkityslistan 3. vaiheen asiakokonaisuuksia. Reseptikeskuksen tietosisältöön ehdotetaan lisättäväksi eräät lääkehoitoon liittyvät merkinnät. Sosiaalihuollon palveluantajien tiedonsaantioikeutta lääkityslistaan laajennettaisiin ja säädettäisiin liittymisvelvollisuudesta reseptikeskukseen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM099:00/2024
-
Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon painopisteen siirto korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja ennaltaehkäisyä. Tavoitteena on kehittää palvelutarpeen ennakoinnin mahdollistavaa lainsäädäntöä erityisesti mahdollistaen teknologian hyödyntäminen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM020:00/2024
-
Siirretään ns. vapaaehtoisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen sääntely mielenterveyslaista ja päihdehuoltolaista sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin. Samalla pyritään parantamaan kyseisten palvelujen saatavuutta, saavutettavuutta, vaikuttavuutta ja palvelujen kokonaisuutta.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM105:00/2021
-
Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja lasketaan hallitusohjelman mukaisesti 23 vuoteen. Samalla täsmennetään sijoitetun lapsen varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuutta ja säädetään tästä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta . Lisäksi korjataan eräitä sote-uudistuksen myötä lastensuojelulakiin jääneitä teknisluonteisia virheitä.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM047:00/2023
-
Kansaneläkelaitoksen soveltamien etuuslakien menettelytapasäännöksiä yhtenäistettäisiin. Sovitellun työttömyysetuuden määrää koskevaa säännöstä selkeytettäisiin. Työttömyyskassalakia muutettaisiin siten, että sen soveltaminen 1.5.26 alkaen vastaisi 30.4.26 saakka voimassa olevaa säännöstä yrittäjäkassan maksamien etuuksien rahoituksesta.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM196:00/2025
-
Ehdotetulla lailla perustettaisiin Suomeen Genomikeskus ja säädettäisiin sen tehtävistä. Genomikeskus toimisi asiantuntijaviranomaisena terveyteen liittyviä geneettisiä analyysejä ja geneettisen tiedon käsittelyä koskevissa asioissa. Lain tarkoituksena on tukea geneettisen tiedon vastuullista ja yhdenvertaista käyttöä ihmisten terveyden hyväksi.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM071:00/2018
-
Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistus toteutetaan osana Hyvän työn ohjelmaa. Uudistus toteutetaan tavalla, jossa ammattioikeuksiin kytketään vain asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta välttämättömät ja oikeasuhtaiset edellytykset.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM007:00/2025
-
Hankkeessa selkiytetään sote-alan tutkimustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä kartoittamalla nykysääntelyyn liittyvät korjaus-, muutos- ja yhteensovittamistarpeet sekä toteuttamalla niiden edellyttämät toimenpiteet.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM111:00/2024
-
Uudenmaan aluetta koskevan potilastietojen tietojenkäsittelyn ratkaiseminen väliaikaisen sääntelyn voimassaolon aikana siten, että terveydenhuollon ammattihenkilöillä on toistaiseksi voimassa olevan sääntelyn nojalla sujuva pääsy potilasturvallisuuden kannalta olennaisiin tietoihin potilaan tietosuojaa kunnioittaen.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM065:00/2023
-
The 11th annual Gender Equality Days (Tasa-arvopäivät) were organised on 8-9 October 2025 at the Clarion Hotel Aviapolis in Vantaa.https://stm.fi/tapahtumat/2025-10-08/gender-equality-days-2025
-
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut lääkeasioiden tiekartan toimeenpanon poikkihallinnollisen koordinaatioryhmän.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM118:00/2020
-
Toteutetaan EU:n eurooppalaista terveystietoaluetta koskevan asetuksen (EHDS) täytäntöönpanon kannalta tarvittavat muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettuun lakiin (703/2023, asiakastietolaki) sekä siihen liittyviin muihin lakeihin. Samalla tehdään kyseisiin lakeihin eräitä muita välttämättömiä muutoksia.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM108:00/2024
-
Valtioneuvosto on asettanut sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunnan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) ja sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunnasta annetun asetuksen (484/2022) nojalla. Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM078:00/2022
-
Työkyvyn tuen palvelut tuodaan osaksi sote-keskuksia ja näin parannetaan osatyökykyisten henkilöiden mahdollisuuksia työllistyä.https://stm.fi/tyokykyohjelma
-
Hallituksen esitys STM/2025/96https://stm.fi/ajankohtaista/paatos?decisionId=4499
-
Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta lääkkeen määräämisestä (1088/2010) ehdotetaan muutettavaksi. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta ehdotetaan muutettavaksi säännökset, jotka rajaavat sairaanhoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden toteuttamista etä- ja puhelinvastaanotoilla (10 §).https://stm.fi/hanke?tunnus=STM035:00/2025
-
Asetuksella säädetään päiväkirurgiasta ja eräistä muista toimenpiteistä ja tehdään päivityksiä erikoissairaanhoidon keskittämisasetukseen ja päivystysasetukseen. Keskittämisasetuksessa täsmennetään psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton arvioinnin, osaamisen ylläpidon ja käytön työnjakoa.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM140:00/2024
-
Korona-tiedonhallintaratkaisujen ohjausryhmä STM053:00/2020 Kehittäminen Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero STM053:00/2020 Asianumerot VN/10058/2020 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aikataulu 14.5.2020 – 31.5.2022 Asettam...https://stm.fi/hanke?tunnus=STM053:00/2020
-
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltiin hallituksen esitysluonnosta sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain tietoturvallisia käyttöympäristöjä koskevien vaatimusten muuttamisesta. Muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa suomalaisten rekisteritietojen käyttö kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä tietoturvallisesti.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM154:00/2021
-
Hallitus selvittää Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin alueen erillisratkaisun yhteistyössä alueen kaupunkien ja kuntien kanssa vuoden 2019 loppuun mennessä. Työskentelyä varten nimitetään erillisselvityksen ohjausryhmä sekä seurantaryhmä. Ryhmien jäsenet näkyvissä asettamispäätöksessä (löytyy asiakirjaliitteistä).https://stm.fi/hanke?tunnus=STM085:00/2019
-
4.3.2025 | Uusi laki YK:n vammaisyleissopimuksen toteuttajana Merja Heikkonen Neuvotteleva virkamies, pääsihteeri 4.3.2025 YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, CRPD (SopS 27/2016) • Sekä sopimus että lisäpöytäkirja ratifioitiin Suomessa 2016...https://stm.fi/documents/1271139/234961227/Merja%20Heikkonen_vammaispalvelulain_soveltamisalakoulutus_040325_MH.pdf/4e23e80d-3bc9-60e1-ced6-8462192b681c?t=1741083954145
-
Genomikeskus-työryhmän tehtävänä on 1. Genomikeskuksen perustamista ja genomitiedon asianmukaista käyttöä koskevan ehdotuksen valmistelu arviomuistion muotoon 2. Eettisten periaatteiden vahvistaminen genomitiedon käytölle 3. Toimintamallin ehdottaminen kansallisen viite- ja variaatiotietokannan luomiseksi ja ylläpitämiseksi sekä tarpeellisten kliinisten viitetietokantojen ylläpitämiseksi 4. Toimintamallin esittäminen geenitestien tulkintapalveluiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi 5.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM086:00/2016
-
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjauksen mukaan hallitus selvittää mahdollisuuksia parantaa lapsen asemaa vaikeissa erotilanteissa ja oikeusprosessissa. Hallituksen julkisen talouden suunnitelmaan on kirjattu, että elatustukea uudistetaan tarkistamalla elatustuen tasoa säännöllisin väliajoin vanhempien tulotietojen perusteella.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM002:00/2025
-
Tavoitteena on muuttaa valtioneuvoston asetusta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017). Muutos koskisi asetuksen 6 ja 7 §:ää.https://stm.fi/hanke?tunnus=STM137:00/2019