Valviran ylijohtajaksi Markus Henriksson
Valtioneuvosto on nimittänyt torstaina 6. huhtikuuta Markus Henrikssonin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajaksi.
Henriksson aloittaa tehtävässään 1.5.2017. Määräaikainen nimitys kestää vuoden 2018 loppuun.
Henriksson on toiminut vuodesta 2010 Valviran lääkintöneuvoksena ja ryhmäpäällikkönä. Sitä ennen hän oli Valviran ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylilääkärinä vuosina 2007 - 2010. Aiemmin hän toimi pitkään Puolustusvoimien terveydenhuollon johtamistehtävissä Keskussotilassairaalan ylilääkärinä ja johtajalääkärinä sekä Sotilaslääketieteen keskuksen johtajana. Koulutukseltaan Henriksson on lääketieteen tohtori.
Ylijohtaja johtaa Valviran toimintaa ja vastaa sille asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, että viraston tehtävät hoidetaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Ylijohtaja seuraa Valviran toimialan kehitystä sekä huolehtii viraston toiminnan yleisestä kehittämisestä ja uudistamisesta. Ylijohtajan nimittää valtioneuvosto.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaa. Lisäksi Valvira myöntää sosiaali- ja terveydenhuollon lupia ja ohjaa aluehallintovirastoja. Valviran tavoitteena on yhdenmukaiset lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt koko maassa.
Valviran ylijohtajan virkaa haki yhdeksän henkilöä.
Lisätietoja
osastopäällikkö Raimo Ikonen, p. 02951 63517, [email protected]
osastopäällikkö Kirsi Varhila, p. 02951 63338, [email protected]