Neuvoloissa jaettava esite kannustaa perheitä liikkumaan yhdessä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2025 15.19
Tyyppi:Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut neuvoloihin jaettavan esitteen, jonka tavoitteena on tukea perheiden liikunnallista elämäntapaa ja kannustaa vanhempia liikkumaan yhdessä lasten kanssa. Esite on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä liikkumista kaikissa ikä- ja väestöryhmissä. 

Neuvolat ovat keskeisessä asemassa lasten liikunnallisen elämäntavan vahvistamisessa.

Tutkimusten mukaan liikkumistottumukset alkavat muodostua jo varhaislapsuudessa, ja lapsuudessa omaksuttu liikunnallinen elämäntapa kantaa usein läpi elämän. Liikkuminen tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä – se vahvistaa motorisia taitoja, itseluottamusta, sosiaalisia suhteita ja oppimista. Yhdessä liikkuminen lisää perheen hyvinvointia ja voimavaroja sekä parantaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. 

Terveydenhoitajat voivat hyödyntää esitettä eri ikäisten lasten terveystarkastusten yhteydessä, esimerkiksi neljän kuukauden iässä tehtävissä tarkastuksissa. Keskusteluissa voidaan pohtia, miten liikkuminen voi tukea juuri tämän perheen hyvinvointia ja millaiset liikuntamuodot sopivat lapsen vahvuuksiin ja perheen arkeen. 

Esitteen kuvia voidaan käyttää keskustelun tukena ja perheitä voidaan ohjata myös tutustumaan oman kunnan tarjoamiin liikuntapalveluihin ja -neuvontaan. 

Lisätietoja 

erityisasiantuntija Mari Miettinen, p. 0295 163 644

Suomi liikkeelle -ohjelma