Johtamisella ja osallistamisella kasvua ja kilpailukykyä
On aika puhua strategisesta hyvinvoinnista, joka on tuottavaa ja tähtää innovatiivisuuteen sekä kilpailukyvyn parantamiseen. Se syntyy satsaamalla inhimilliseen pääomaan johtamisessa. Ovatko käsityksemme työhyvinvoinnista myyttejä, joita on aika ravistella? Myyttejä tuuletetaan Työhyvinvoinnin myytinmurtajat -seminaarissa Helsingissä 26. lokakuuta 2016.
Osaamisesta ja inspiroivasta työstä saadaan kasvua. Asiakaslähtöiset, innovatiiviset, uudella tavalla ajattelevat yritykset menestyvät ja menetys tuo myös hyvinvointia ihmisille. Yritysten kyky osaamisen ja ihmisten johtamiseen, sekä hierarkioiden purku ovat avainasioita.
Seminaarissa kehityshaluisten yritysten johto, henkilöstöjohto ja työhyvinvointipalvelujen tuottajat pohtivat ja kyseenalaistavat käsityksiä siitä, millaiset tekijät synnyttävät kilpailuetua, menestystä ja tuottavia työpaikkoja.
Kasvua ja uutta ajattelua tarvitaan juuri nyt
Työhyvinvointi nähdään helposti pehmeänä asiana. Tulevaisuudessa menestyvät vain sellaiset organisaatiot, jotka osaavat tunnistaa oikeat kyvykkyydet ja johtaa ihmisiä niin että he haluavat ja voivat käyttää osaamistaan yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Siksi näistä asioista pitää puhua juuri nyt.
Tuloksia ensi vuonna
Aloitusseminaaria seuraa vuoden prosessi. Yritykset, jotka lähtevät mukaan myytinmurtajiksi ja parantamaan kilpailukykyään esittelevät vuoden aikana saatuja tuloksia ja innovaatioita osana Suomi 100 vuotta -teemaa.
Työseminaarin järjestävät sosiaali- ja terveysministeriö, Tekes, Työterveyslaitos, Sitra, Aalto-yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Keskusteluun voi osallistua sosiaalisessa mediassa tunnistella #tyhymyytit.
Lisätietoja
kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö, p.+358 2951 63356
professori Rebecca Piekkari, Aalto yliopisto, p. +358 50 3837 380
ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen, Tekes, p. +358 29 50 55949
avainalueen vetäjä Mika Pyykkö, Sitra, p. +358 400 841 662
Tapahtuma: Työhyvinvoinnin myytinmurtajat 26.10.2016 (tekes.fi)
Video: Mitä ovat työhyvinvoinnin myytit Suomessa? Miksi ne pitää murtaa juuri nyt? (YouTube)