112-päivä muistuttaa: ennakoi ja toimi ajoissa!
Valtakunnallista hätänumeropäivää vietetään lauantaina 11. helmikuuta. Kampanjan pääteemana on tänä vuonna lapsiperheiden turvallisuus. Päivän perussanoma on ”ennakointi vie vaaroilta voimat ”. Päivän tarkoitus on kannustaa ihmisiä tunnistamaan vaaratilanteita ja ehkäisemään tapaturmia kotona, koulussa ja harrastustoiminnassa. Kaikki haastetaan mukaan pitämään huolta sekä omasta että muiden turvallisuudesta.
Tapaturmat ovat suomalaisten neljänneksi yleisin kuolinsyy. Vaikka ne ovatkin 2000-luvulla vähentyneet, ovat ne edelleen yleisin alle 25-vuotiaiden kuolinsyy. Vuosittain Suomessa kuolee tapaturmaisesti keskimäärin 114 alle 25-vuotiasta. Tapaturmien vuoksi sairaalan vuodeosastolla hoidetaan vuosittain noin 13 800 lasta ja nuorta. Päihteiden käyttö lisää tapaturmia. Lähes kolmasosa (29 %) tapaturmiin vuosina 2012−2014 kuolleista 15−24-vuotiasta oli onnettomuuden tapahtuessa päihtynyt.
Tapaturmia voidaan ehkäistä tunnistamalla eri-ikäisten tapaturmariskejä, seuraamalla tapaturmien esiintyvyyttä sekä poistamalla vaaroja suunnitelmallisesti. Turvallisuutta rakennetaan yhdessä lasten ja perheiden, erityisryhmien samoin kuin kotona yksin asuvien kanssa. Hyvä motoriikka ja toimintakyky, turvallinen koti, päihteiden käytön vähentäminen, esteettömät ja hyvin valaistut ympäristöt sekä asianmukaisten turvavälineiden käyttö auttavat tehokkaasti suojautumaan tapaturmilta.
Tapaturmat tappavat ja tulevat kalliiksi
Kaikista Suomessa sattuneista tapaturmista suurin osa tapahtuu kotona, vapaa-ajalla tai hoitolaitoksissa. Yleisimpiä tapaturmaisten kuolemien syitä ovat kaatumiset ja putoamiset, myrkytykset, liikenneonnettomuudet, hukkumiset sekä tulipalot. Vuonna 2015 tapaturmaisesti kotona ja vapaa-ajalla menehtyi 2 161 henkeä, joista lähes kaksi kolmasosaa oli miehiä. Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli 232 ja työpaikoilla 28 henkilöä.
Tapaturmat tulevat kalliiksi suomalaisille: yhteiskunnalle tapaturmista aiheutuvat kustannukset ovat vuosittain yli miljardi euroa. Tapaturmavammojen hoidosta aiheutuu vuosittain yli 110 000 sairaalahoitojaksoa ja yli miljoona hoitopäivää. Tapaturmaan joutuneet ihmiset tarvitsevat sairaalahoitoa esimerkiksi aivovammojen, murtumien ja ruhjeiden takia. He ovat vaarassa menettää terveytensä lopullisesti.
Hätänumeropäivää alettiin viettää ensimmäisenä Suomessa
Hätänumeropäivän vietto alkoi ensimmäisenä Suomessa kaksikymmentä vuotta sitten. Vuodesta 2009 alkaen sitä on vietetty yhteisesti koko Euroopassa. Suomessa kampanjaa ohjaavat Hätäkeskuslaitos, poliisi, pelastustoimi, rajavartiolaitos, sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Pirjo Lillsunde, STM, p. 050 523 6207
yli-insinööri Olli Saarsalmi, STM, p. 02 951 63316
kehittämispäällikkö Ulla Korpilahti, THL, p. 02952 48668