FI SV

Opas sähkömagneettisten kenttien aiheuttamien vaarojen hallintaan työpaikoilla

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.5.2016 14.25
Uutinen

Käytännönläheisessä oppaassa kerrotaan, miten työpaikoilla voidaan estää ja vähentää sähkömagneettisten kenttien vaaroille altistumista sekä mitä toimenpiteitä on tehtävä, jos sallitut raja-arvot ylittyvät.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen työntekijöiden suojelemiseksi sähkömagneettisista kentistä aiheutuvilta vaaroilta. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut oppaan, jossa kerrotaan, mitä toimenpiteitä asetuksen noudattaminen edellyttää työpaikoilla.

Suurimmalla osalla työpaikoista ei aiheudu vaaraa

Sähkömagneettisia kenttiä syntyy aina, kun käytetään sähköä, mutta suurimmalla osalla työpaikoista sähkömagneettiset kentät ovat hyvin pieniä eivätkä siten aiheuta vaaraa terveydelle. Näin on esimerkiksi työpaikoilla, jotka ovat avoimia yleisölle ja työpaikoilla, joilla käytetään vain turvallisuusvaatimukset täyttäviä laitteita valmistajan ohjeiden mukaisesti.

Työnantajan on selvitettävä ja tunnistettava työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat vaaratekijät. Jos vaaratekijöitä ei voida poistaa, on arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.  Vähimmäisvaatimuksena on arvioida, esiintyykö työpaikalla yleensäkään vaaraa aiheuttavia sähkömagneettisia kenttiä. Vaarojen arvioinniksi voi riittää selvitys siitä, ettei yksityiskohtaista arviointia tarvita.

Sähkömagneettisten kenttien haittavaikutuksille erityisen alttiita ovat henkilöt, joilla on kehossaan lääkinnällinen laite tai jotka ovat raskaana. Heidän osaltaan työnantajan on laadittava haittavaikutusten altistumisen estävä suunnitelma. Sähkömagneettisilla kentillä ei ole pitkäaikaisvaikutuksia ihmisen terveydelle.

Huolellinen arviointi on tarpeen suurten sähkövirtojen läheisyydessä

Jos kentät ovat suuria eikä työnantajalla ole riittävää asiantuntemusta arvioida niitä, tarvitaan ulkopuolista arviointia. Ulkopuolista arviointia on käytännössä tarpeen tehdä lähinnä työpaikoilla, joilla käytetään suuria sähkövirtoja esimerkiksi metallien sulattamiseen tai muovien saumaamiseen tai joilla työskennellään suuritehoisten antennien läheisyydessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman oppaan ovat laatineet Säteilyturvakeskus ja Työterveyslaitos. Myös Euroopan unionin komissio on julkaissut soveltamisoppaita.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Reetta Orsila (STM), p. 0295163505, [email protected]
ylitarkastaja Tim Toivo (STUK), p. 0975988467, [email protected]
Hallitussihteeri Tuula Andersin (STM), p. 0295163506, [email protected]