Suomi neljäntenä tasa-arvovertailussa – kehitys hitaampaa kuin muissa EU-maissa
Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) julkistaa tänään järjestyksessä neljännen sukupuolten tasa-arvoa EU:ssa mittaavan indeksin. Suomi sijoittui 28 jäsenmaan vertailussa neljänneksi. Kärkisijaa pitää Ruotsi ja toisella sijalla on Tanska. Kolmannelle sijalle ylsi Ranska.
Indeksissä vertaillaan tasa-arvon kehitystä EU-maissa vuosina 2005−2017. Indeksi mittaa sukupuolten tasa-arvon tilaa kuudella eri alueella: työ, raha, tieto, aika, valta ja terveys.
Suomi on aina ollut vertailun kärkisijoilla. Tällä kertaa Ranska onnistui parantamaan omia pisteitään erityisesti päätöksenteon alueella ja nousi näin Suomen ohi. Suomen kehitys on ollut hitaampaa, vaikka pisteet nousivat hieman esimerkiksi rahan ja vallan alueella.
Monissa muissa EU-maissa on tapahtunut myönteistä kehitystä vallan tasa-arvossa. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa kiintiöt tai muu aktiivinen tasa-arvon edistäminen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa. Kiintiöt olivat syynä myös Ranskan nousuun.
”Indeksin tuloksista välittyy selkeä viesti: kehitys kohti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei tapahdu itsestään. Jäsenmaiden on aktiivisesti tehtävä työtä tasa-arvon saavuttamiseksi”, toteaa indeksin julkistustilaisuudessa puhuva Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.
”Toivon, että indeksin tuloksia tullaan hyödyntämään laajasti EU:n päätöksenteossa, ei ainoastaan sukupuolten tasa-arvoa koskevassa päätöksenteossa, vaan myös esimerkiksi työllisyys-, koulutus- ja terveyspolitiikassa”, ministeri Blomqvist toteaa.
Työn ja yksityiselämän yhdistäminen on naisille haasteellista
Tasa-arvoindeksin erityisteema oli tällä kertaa työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen. Naiset käyttävät edelleen selkeästi miehiä enemmän aikaa muun muassa kotitöihin ja lasten tai muiden läheisten palkattomaan hoivaan. Tällä on vaikutuksia naisten palkkakehitykseen ja naisten ja heidän läheistensä hyvinvointiin.
Perhevapaajärjestelmällä, lasten ja vanhusten hoivapalveluilla ja joustavilla työaikajärjestelyillä on suuri merkitys sujuvalle työn ja yksityiselämän yhteensovittamiselle, niin naisten kuin miestenkin elämässä.
Sukupuolten tasa-arvoon EU:ssa on vielä matkaa. Vuoden 2019 tasa-arvoindeksin kokonaislukema EU:ssa oli 67.4, kun luku 100 kuvaa täydellistä tasa-arvoa. Kehitys vuodesta 2005 oli suhteellisen vähäistä, silloin lukema oli 62.0.
Lisätietoja
johtaja Tanja Auvinen, p. 02951 63715, [email protected]