Rahapeliyhtiöt yhdistyvät - haittojen ehkäisy helpottuu
Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus Oy ja Finntoto yhdistyvät yhdeksi yhtiöksi. Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että uusi rahapeliyhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta.
Hallituksen mukaan yksi valtion omistama rahapeliyhtiö ehkäisee rahapelihaittoja tehokkaammin kuin kolme erillistä yhtiötä. Lisäksi hallitus uskoo, että yksi yhtiö pystyy ohjaamaan pelaajia turvallisiin ja hallittavissa oleviin peleihin. Viranomaisten on helpompi tehdä johdonmukaista haittojen ehkäisyn rahapelipolitiikkaa yhden yhtiön mallissa.
Uusi yhtiö pystyisi esimerkiksi tarjoamaan pelaajille työkaluja pelaamisen hallintaan yhdellä järjestelmällä. Tällaisia olisivat muun muassa apuvälineet oman pelikulutuksen seuraamiseen, pelaamisen rajoituksiin ja pelitilin sulkemiseen. Kyseiset keinot ovat tehokkaita erityisesti silloin, kun ne ovat kaikille pelaajille pakollisia.
Tehokas haittojen ehkäisy vähentää ongelmapelaamisen määrää. Se puolestaan pienentää rahapeliongelmien aiheuttamaa taakkaa niin yksilöille kuin yhteiskunnalle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman tuoreen tutkimuksen mukaan rahapelihaitat ovat Suomessa pienoisessa kasvussa. Erityisesti naisten ongelmapelaaminen on lisääntynyt. Kokonaisuudessaan Suomessa ongelmapelaaminen on yleisempää kuin muualla Euroopassa.
Yksinoikeus säilyy
Hallituksen tavoitteena on, että kotimaisten rahapeliyhtiöiden yksinoikeuteen perustuva järjestelmä säilyy jatkossa. Peliyhtiöiden yhdistäminen vahvistaa juuri tätä yksinoikeusjärjestelmää.
Kun yhtiöt yhdistetään, ne eivät enää kilpaile keskenään samankaltaisilla tuotteilla. Päällekkäisyydet poistuvat peleistä. Jatkossa siis ei ole tilannetta, jossa kolme eri yhtiötä tarjoaisi samanlaisia pelejä.
Tuotot yhä yleishyödyllisiin tarkoituksiin
Rahapeliyhtiöiden tuotot jaetaan jatkossakin yleishöydyllisiin tarkoituksiin. Yhtiöiden yhdistäminen ei muuta tuottojen saajien asemaa. Uuden yhtiön pelituotoista 53 prosenttia menisi Veikkauksen nykyisille edunsaajille, 43 prosenttia Raha-automaattiyhdistyksen edunsaajille ja 4 prosenttia Fintoton edunsaajille.
Sosiaali- ja terveysministeriössä siirrytään noudattamaan valtionavustuslakia, jonka mukaisia menettelyjä täsmennetään tietyiltä osin valtioneuvoston asetuksilla.
STM pyytää lausuntoja esityksestä rahapeliyhtiöiden yhdistämiseksi maaliskuussa. Tarkoitus on, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen syyskaudella.
Lisätietoja
osastopäällikkö Raimo Ikonen, p. 02951 63517
neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen, p. 02951 63577
asiantuntija Antti Murto, p. 02951 63221