FI SV

Vanhusten asumispalvelujen laatua vahvistetaan 25 toimenpiteellä

Sosiaali- ja terveysministeriö 6.2.2019 9.14
Tiedote 20/2019

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, hoivapalveluyritykset, ammattiliitot, järjestöt, kuntien edustus ja valvontaviranomaiset kokoontuivat 1. helmikuuta neuvottelemaan vanhusten asumispalvelujen laadun parantamisesta. Työkokouksen tuloksena syntyi 25 toimenpidettä, joiden toteuttamiseen kaikki osallistuneet organisaatiot ovat sitoutuneet.

”Vanhusten hoidon laadun parantaminen on yhteinen tavoite. Kaikki toimenpiteet koskevat niin julkisia kuin yksityisiä hoivapalveluja. Toimenpidelistaus on ennen kaikkea moraalinen sitoumus taata laadukas hoito”, ministeri Saarikko toteaa.

Toimenpidelistauksen allekirjoittajat sitoutuvat esimerkiksi haamuhoitajailmiön kitkemiseen ilmoittamalla hoitajien määrän kyselyissä ja valvontatilanteissa totuudenmukaisesti. Henkilöstömitoituksessa on noudatettava nykyistä laatusuositusta, jonka tavoitteena on turvata vaikuttavat palvelut ikäihmisille. Henkilöstön työsopimuksiin lisätään kohta, joka rohkaisee henkilöstöä epäkohdista raportointiin. Valvontaviranomaisen resursseja vahvistetaan nopeasti.

Työkokoukseen osallistuivat ja toimenpiteisiin ovat sitoutuneet:

  • Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Aluehallintovirastot
  • Attendo
  • Esperi Care
  • Hyvinvointialan liitto ry
  • Julkisten ja Hyvinvointialojen liitto JHL ry
  • Mehiläinen Oy
  • Muistiliitto ry
  • Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
  • Tehy ry
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
  • Terveys- ja sosiaalialan yrittäjät TESO ry
  • Valtiovarainministeriö budjettiosasto
  • Valtiovarainministeriö kunta- ja aluehallinto-osasto
  • Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
  • Vanhustyön keskusliitto ry

Työkokouksen taustalla on vanhusten asumispalveluista ja palvelujen laadusta käyty vilkas julkinen keskustelu.

Lisätietoja

ministeri Saarikon erityisavustaja Satu Mäki-Lassila, p. 050 505 9537

Tiedotteeseen ja liitteeseen korjattu 6.2.19 klo 13.50 Aluehallintovirastot monikkomuodossa.