Vammaispalvelulain soveltamisalan tarkennus lausunnolle – lain toimeenpanon seuranta alkaa

Vammaispalvelulakiin ehdotetaan palautettavaksi elämänvaiheita koskeva säännös, jotta vammaispalvelulaki säilyy vammaisten henkilöiden palvelut turvaavana erityislakina. Samalla poistettaisiin eduskuntakäsittelyssä aiemmin varmuuden vuoksi varattu noin 20 miljoonan euron lisämääräraha, koska sille ei olisi enää tarvetta. Vammaispalvelulain muutos on lausunnolla 23.6.2025 asti.
Muutoksessa lisättäisiin lakiin elämänvaiheita koskeva tarkentava momentti siten, että se täyttää perustuslakivaliokunnan tarkkarajaisuuden vaatimukset. Soveltamisalasäännökseen jo aiemmin hyväksyttyjä osia ei ole tarkoitus muuttaa, vaikka pykälään on sen selkeyttämisen vuoksi tehty teknisiä muutoksia.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2025. Laki tulisi voimaan 1.1.2026.
THL koostaa tietoa vammaispalvelulain tavoitteiden toteutumisesta
Sosiaali- ja terveysministeriö on myös käynnistänyt hankkeen, jolla seurataan uuden vammaispalvelulain tavoitteiden toteutumista. Eduskunta on edellyttänyt, että valtioneuvosto ohjaa vammaispalvelulain toimeenpanoa ja seuraa muutosten vaikutuksia.
Tärkeimpiä seurattavia asioita ovat vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen (vammaispalvelujen saaminen), vammaispalvelulain säilyminen erityislakina sekä vammaispalvelujen kustannusten muutokset ja niiden syyt. Seurantahanketta toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vuoden 2027 loppuun asti.
Tietoa palveluiden toteutumisesta kootaan hyvinvointialueille suunnatuilla seurantakyselyillä ja järjestökyselyllä, erikseen järjestettävissä tilaisuuksissa sekä muun muassa rekisteritiedon avulla.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Kaarina Tuokko, p. 0295 163 340, etunimi.sukunimi@gov.fi