Uusi valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskurssi käynnistyy
Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää valtakunnallisen valmiuskurssin sosiaali- ja terveydenhuollon ja ympäristöterveydenhuollon johdolle. Ensimmäinen kurssi järjestetään 16.–18. lokakuuta.
Kolmipäiväisen kurssin aikana käsitellään kattavasti erilaisia teemoja, joilla on kytkös valmiusasioihin eri näkökulmista. Eri alojen asiantuntijat valottavat muun muassa huoltovarmuuteen, sosiaali- ja vakuutusturvaan, perustoimeentuloon, terveydenhuollon johtamiseen, kyberturvallisuuteen, suuronnettomuuksiin ja biologisiin uhkakuviin sekä esimerkiksi tartuntatauteihin liittyviä asioita häiriö- ja poikkeusoloissa. Päivien aikana käydään monipuolisesti läpi myös sosiaali- ja terveydenhuollon varautumiseen ja valmiuteen liittyviä velvoitteita ja ohjeita.
Valmiuskurssin järjestämisen tavoitteena on vahvistaa osaamista alan valmius- ja varautumiskysymyksissä sekä herättää keskustelua kehittämistarpeista. Keskusteltavia asioita ovat muun muassa tilannekuvan muodostaminen, johtamisjärjestelmä, materiaalinen valmius ja ensihoidon järjestelyt erityisesti häiriö- ja poikkeusoloissa. Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii kehittämään valtakunnallista sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskurssia siten, että siitä tulisi pysyvä koulutus alan johdolle.
Lisätietoja:
valmiusjohtaja Pekka Tulokas, STM, p. 0295 163 202