Työryhmä: Vanhempainpäivärahajärjestelmää tulee kehittää
Muun muassa yksin lastaan hoitavalla isällä tulisi olla oikeus vanhempainpäivärahaan, esittää vanhempainpäivärahaetuuksia erilaisten perhemuotojen näkökulmasta tarkastellut työryhmä. Lapsen kanssa asuvalla ja lapsesta huolehtivalla isällä ei nykylainsäädännön mukaan ole oikeutta vanhempainpäivärahaan, jos isä ei ole aikaisemmin ollut avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa. Sen sijaan lapsen synnyttäneellä äidillä on aina oikeus äitiys- ja vanhempainrahaan, vaikka hän ei asuisi lapsen kanssa eikä hoitaisi lasta.
Monimuotoiset perheet -työryhmä luovutti raporttinsa 26. marraskuuta sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle. Raportissaan työryhmä on tarkastellut yksinhuoltaja-, etävanhempi-, adoptio-, monikko- ja sateenkaariperheiden yhdenvertaisuutta vanhempainpäivärahojen näkökulmasta.
Työryhmän mukaan lapsen kanssa asuvalle ja lapsesta huolehtivalle isälle tulisi myöntää oikeus isyys- ja vanhempainrahaan, vaikka äiti ei asuisi isän ja lapsen kanssa. Jos isä ottaa lapsen hoitoonsa jo äitiysrahakaudella, isällä tulisi olla oikeus pidennettyyn vanhempainrahakauteen jo siitä alkaen, kun hän ottaa lapsen hoitoonsa. Isän oikeutta vanhempainpäivärahoihin ei tulisi sitoa avio- tai avoliittoon lapsen äidin kanssa, eikä äidin synnytyksen jälkeiseen jälkitarkastukseen. Isän oikeus vanhempainrahaan äitiyskaudella merkitsisi pidennystä vanhempainpäivärahakauteen. Äidiltä, joka ei asu lapsen kanssa eikä osallistu lapsen hoitoon esitetään poistettavaksi oikeus vanhempainrahaan, jos toinen vanhempi on oikeutettu vanhempainrahaan. Äidillä olisi kuitenkin edelleen oikeus äitiysrahaan.
Työryhmä on tehnyt useita esityksiä vanhempainpäivärahaa koskeviksi uudistuksiksi. Esitykset eivät ole priorisoituja, mutta erityisen merkittävänä epäkohtana työryhmä pitää tilannetta, jossa lasta yksin hoitavalla lähivanhemmalla ei ole lainkaan oikeutta vanhempainpäivärahaan. Työryhmä ei ole valmistellut esityksiään lopulliseen muotoon. Uudistusesitysten toteuttaminen ja tarvittavat lainsäädäntömuutokset on tehtävä jatkovalmistelussa. Työryhmä ei myöskään ole käsitellyt mahdollisesti toteutettavien muutosten rahoituksen järjestämistä.
Perhemuotojen vertailu vaikeaa
Arvioidessaan eri perhemuotoja, työryhmä on käyttänyt vertailukohtana niin sanottua ydinperhettä. Ydinperheen muodostavat yhdessä asuvat, eri sukupuolta olevat vanhemmat sekä heidän eri aikaan syntyneet lapsensa. Työryhmä on arvioinut myös sitä, ovatko naiset ja miehet vanhempainpäivärahan saajina tasa-arvoisessa asemassa.
Erilaisten perhemuotojen päivärahaetuuksien vertailu on hankalaa. Sairausvakuutuslain mukainen vanhempainrajajärjestelmä on luotu aikana, jolloin niin sanottu ydinperhe oli vallitseva perhemuoto. Lainsäädäntöä on vuosien varrella kehitetty pala kerrallaan lisäämällä eri perhemuotoja koskevia säännöksiä. Tämä on tehnyt kokonaisuudesta monimutkaisen ja osin vaikeasti tulkittavan. Vanhempainpäivärahajärjestelmä rakentuu paljolti edelleen ajatukselle, että lapsella on äiti ja isä, jotka asuvat yhdessä lapsen kanssa ja äidillä ja isällä on omat, sukupuoleen sidotut päivärahaetuudet.
Vertailua vaikeuttaa myös se, että eri päivärahaetuuksilla on ollut erilainen tarkoitus ja niillä on tavoiteltu eri asioita. Lisäksi vanhempainpäiväraha on vakuutetun etuus, ei perheen tai lapsen etuus.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Pekka Humalto, p. 0295 163193, [email protected]