Omalääkäriohjelman johtoryhmä käsitteli hoidon jatkuvuuden mittarointia
Johtoryhmä käsitteli seitsemännessä kokouksessaan hoidon jatkuvuuden seurantaindikaattoreiden käyttöönottoa. Indikaattoreilla saataisiin reaaliaikainen tilannekuva kansallisesta kehittämistyöstä. Mittareiden avulla voitaisiin myös tunnistaa hoidon jatkuvuusmallien vahvuuksia.
Tavoitteeksi on asetettu, että indikaattoreita voisivat hyödyntää kaikki toimijat - esimerkiksi ohjaavat tahot, hyvinvointialueet, ammattilaiset ja potilaat.
Lisäksi mittareiden tarkoituksena on vahvistaa alueellista tiedonhankintaa ja tukea tiedolla johtamista.
Kokouksessa todettiin, että indikaattoreiden valmistelua jatketaan ja arvioidaan mittareiden käyttöönoton kustannuksia.
Katsaus valtakunnalliseen tilanteeseen: hoidon jatkuvuusmallien käyttöönotto etenee
Omalääkäri-omahoitaja-malli on edennyt STM:n hankerahoituksen turvin (niin sanottu RRP-rahoitus). Mallia toteutetaan eri tavoin eri alueilla, ja alueet oppivat toinen toisiltaan.
On tärkeää, että hyvinvointialueet tekevät päätöksen jatkokehittämisestä hankerahoituksen päättymisen jälkeen vuonna 2026.
Kaikille avoin seminaari lokakuussa
Hoidon jatkuvuutta käsitellään 21.10. pidettävässä seminaarissa, jota voi seurata suoratoistolinkin kautta.
Tilaisuudessa esitellään erilaisia hoidon jatkuvuuden parantamiseen tähtääviä malleja ja niiden käytön tilannetta hyvinvointialueilla.
Tilaisuuden avaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.
Lisätietoja
Johtoryhmän puheenjohtaja Marina Erhola, p. 0295 163 058
Ylilääkäri Tapani Hämäläinen, p. 0295 163 510