Mahdollisuus hankkia työterveyshuoltopalveluja useammalta palveluntuottajalta antaa vaihtoehtoja ja vastuuttaa
Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on työntekijöilleen työterveyshuolto. Työterveyshuoltopalveluita on mahdollista hankkia useammalta palveluita tuottavalta toimijalta. Sosiaali- ja terveysministeriö, Kela ja Työterveyslaitos ovat julkaisseet sivuillaan työnantajille tietoa siitä, mitä työterveyshuoltopalveluiden hankkiminen käytännössä vaatii.
Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työntekijöilleen työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Parhaimmillaan työterveyshuolto toimii työpaikan luotettavana kumppanina.
Työterveyshuollon järjestämiseen ja palveluiden hankkimiseen liittyviin asioihin voi liittyä käytännön epäselvyyksiä. Työnantajan on mahdollista hankkia työterveyshuoltopalveluita useammalta palveluita tuottavalta toimijalta. Sosiaali- ja terveysministeriö, Kela ja Työterveyslaitos ovat julkaisseet sivuillaan työnantajille tietoa siitä, mitä työterveyshuoltopalveluiden hankkiminen käytännössä vaatii.
Työterveyshuollon kustannusten korvaamisesta vastaa Kela, joka antaa asiasta tarkempaa ohjeistusta. Korvauksen edellytyksenä on jatkossakin, että työnantajalla on ajantasainen sopimus työterveyshuollon palveluntuottajan kanssa sekä yhdessä laadittu työterveyshuollon toimintasuunnitelma, jossa määritellään, mitä työterveyshuoltotoiminta käytännössä on. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma perustuu työpaikan haitta- ja vaaratekijöiden arviointiin sekä työterveyshuollon tekemään työpaikkaselvitykseen. Työnantaja hakee korvausta tilikausittain yhdellä korvaushakemuksella.
Kiinnitä huomiota näihin, jos hankit työterveyshuoltopalveluita useammalta palveluntuottajalta
On tärkeää, että työpaikat saavat tarpeitaan vastaavia työterveyshuoltopalveluja kustannustehokkaasti ja niin, että kustannukset ovat työnantajalle selkeitä ja läpinäkyviä.
Työterveyshuoltopalvelujen hankintaosaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Työnantajan on tärkeää tuntea työturvallisuutta ja työterveyshuoltoa koskeva lainsäädäntö. Myös perehtyneisyys sairausvakuutuslainsäädäntöön ja Kelan korvauskäytäntöön auttavat työnantajaa työterveyshuoltopalvelujen hankinnassa.
Jos työterveyshuoltopalveluja hankitaan useammalta palveluntuottajalta, työnantajan on koordinoitava palvelujen kokonaisuutta yhteistyössä palveluntuottajien kanssa. Koordinoinnilla pyritään välttämään päällekkäisiä kustannuksia ja varmistamaan, että Kelan työnantajalle maksamaan korvaukseen oikeuttavat palvelut toteutetaan lain mukaisesti.