Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto:
Lastensuojelun laatusuositus päivitetty – uutena asiana laatukriteerit sijaishuoltoon ja valvontaan
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat päivittäneet Lastensuojelun laatusuosituksen. Samalla on laadittu laatukriteerit sijaishuoltoon ja valvontaan.
Päivitetty laatusuositus korostaa entistä vahvemmin ihmissuhdeperustaista, lapsilähtöistä ja lapsen oikeuksista huolehtivaa työskentelyä. Suojelutehtävä toteutuu parhaiten, kun lapset, nuoret ja heidän läheisensä sekä työntekijät luottavat toisiinsa ja toimivat yhteistyössä.
”Lastensuojelun työntekijöiden kuormitus on huolestuttava monissa kunnissa. Tilannetta voidaan kuitenkin helpottaa monin toimin. Yksin työskentely ja vastuun kantaminen vaikeista asioista on keskeinen kuormitustekijä. Kuntien arvion mukaan moniammatillinen tiimityö vähentää tehokkaasti kuormitusta ja on toimiva tapa tehdä lastensuojelua kunnissa”, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.
Työntekijöille riittävästi aikaa lasten kanssa työskentelyyn
Suositus painottaa monialaista tiimityöskentelyä. Moniammatillinen tiimi kokoaa lapsen ja vanhempien tarvitseman tuen eheäksi palvelukokonaisuudeksi.
Lastensuojelu on organisoitu eri tavoin eri puolilla Suomea. Työntekijäkohtaiseen asiakasmäärään vaikuttavat muun muassa alueelliset, sisällölliset ja asiakkaan palvelutarpeisiin liittyvät tekijät. Suosituksessa lähtökohtana on se, että yhtä lastensuojelun sosiaalityöntekijää kohden on enintään 25 asiakasta. Tässä otetaan huomioon ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan ehdotus lastensuojelun sosiaalityön mitoituksesta.
”Lastensuojelun työntekijät tekevät vastuullista työtä. Heillä tulee olla aito mahdollisuus auttaa ja kohdata. Panostamme lastensuojeluun sekä laatutyöllä että säätämällä lastensuojeluun henkilöstömitoituksen. Lastensuojeluun kannattaa panostaa, sillä varhaisella tuella voidaan korvata raskaampia korjaavia toimia”, toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
Hallitusohjelman mukaan lastensuojelun vähimmäishenkilöstömitoituksesta säädetään lailla. Vuonna 2022 yhdellä lastensuojelun ammattilaisella voi lain mukaisesti olla enintään 35 lasta asiakkaanaan ja vuonna 2024 enintään 30 lasta.
Suositus on tarkoitettu erityisesti ammattilaisille ja päättäjille
Lastensuojelun laatusuositus ohjaa lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelutyön tekemistä ja järjestämistä Suomessa. Laatusuositukseen perehtyminen on tarpeellista mm. kaikille lastensuojelun ammattilaisille, esimiehille sekä resursseista päättäville virkamiehille ja luottamushenkilöille. Suositus on tarkoitettu myös lapsille ja perheille sekä heidän läheisilleen kertomaan siitä, mitä laadukkaalta lastensuojelulta voi odottaa.
Suosituksessa kuvataan lastensuojelutyötä ohjaavat periaatteet sekä itse suositukset, jotka on jaettu osioihin: osallisuus, palvelujärjestelmä, lastensuojelun ammattilaiset ja työyhteisöt, palvelutarpeen arviointi sekä sijaishuollon laatukriteerit ja valvonta.
Suositus korostaa sitä, että kaikki lastensuojeluprosessin eri vaiheissa tehtävä arviointityö tehdään virkavastuulla.
Uutena asiana sijaishuollon laatukriteerit ja valvonta
Sijaishuollon laatukriteerit luovat yleisen perustan laadukkaalle sijaishuollolle, jota rakennetaan jokaiselle lapselle yksilöllisesti. Kriteereissä painotetaan yksilön hyvinvoinnin takaamista, vaikka lapsi kasvaa lapsiryhmässä ja yhteisössä.
Sijaishuoltoon on määritelty 12 kriteeriä sekä eri toimijoiden vastuut näiden kriteerien toteuttamisessa. Suosituksena on, että kaikki toimijat, jotka järjestävät, hankkivat, tuottavat tai valvovat sijaishuoltoa, ottavat huomioon nämä laatukriteerit.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto antoivat Suomen ensimmäisen lastensuojelun laatusuosituksen vuonna 2014. Ensimmäisen laatusuosituksen sisältö on edelleen perustaltaan ajankohtainen. Neljän viime vuoden aikana lastensuojelua on kehitetty laajassa yhteistyössä kuntien, maakuntien ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa ja tämä työ on nyt otettu huomioon suosituksessa.
Lisätietoja
sosiaalineuvos Marjo Malja, STM, p. 0295163581
neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, STM, p. 0295163482
erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen, Suomen Kuntaliitto, p. 050 344 6884