Muistokirjoitus
Arkkiatri Risto Pelkonen – ihmisarvon ja inhimillisen hoidon puolestapuhuja

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.8.2025 19.00
Tyyppi:Tiedote

Arkkiatri Risto Pelkonen oli suomalaisen lääketieteen ja terveydenhuollon merkittävimpiä vaikuttajia. Hän toimi pitkän uransa aikana lääkärinä, opettajana ja tutkijana, ja teki työtä potilaan ja inhimillisen hoidon puolesta.

Arkkiatrina hän käytti ääntään yhteiskunnallisessa keskustelussa viisaasti ja rakentavasti, muistuttaen meitä terveydenhuollon eettisistä velvoitteista ja ihmisarvon kunnioittamisesta. Hän ei kaihtanut vaikeitakaan aiheita, kuten terveydenhuollon priorisointia, mutta sitäkin käsitellessään korosti aina oikeudenmukaisuutta.

Pelkonen oli keskeisessä roolissa muiden muassa kansallisen lääketutkimuksen ja bioetiikan vahvistamisessa, ja hänen työnsä loi perustaa tutkimuksen eettiselle arvioinnille Suomessa. Hänen esimerkkinsä on ohjannut monia lääkärisukupolvia ja vahvistanut suomalaisen terveydenhuollon arvoja.

Elämänsä loppuvaiheissakin hän säilytti kirkkaan otteensa ja läsnäolonsa. Viime keväänä Tampereella, lääketieteen kandidaattien valatilaisuudessa, hän osoitti korkeasta iästään huolimatta itselleen tyypillistä eloisuutta ja innostavuutta, sekä kehotti tulevia lääkäreitä pysymään uteliaina alan kehityksestä ja jakamaan oppejaan työyhteisössä laajasti.

Risto Pelkosen elämäntyö jää pysyvästi osaksi suomalaisen lääketieteen ja yhteiskunnan perintöä. Haluamme esittää syvän kiitoksen ja kunnioituksen hänen elämäntyölleen.

Kaisa Juuso
sosiaali- ja terveysministeri

Sanni Grahn-Laasonen
sosiaaliturvaministeri