Yliopistot saavat koulutuskorvausta erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukseen
Vuoden 2017 alusta erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutuskorvaus laajenee koskemaan myös yliopistoja. Aiemmin valtion varoista on maksettu koulutuskorvausta kunnille ja sairaanhoitopiirien kuntayhtymille.
Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen hallinnollinen ohjausvastuu on helmikuusta 2015 alkaen ollut sosiaali- ja terveysministeriöllä. Koulutus on yliopistoille annettu lakisääteinen tehtävä, johon sosiaali- ja terveysministeriön tulee osoittaa rahoitus.
Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta järjestävälle yliopistolle maksetaan jatkossa valtion varoista korvausta koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista. Korvaus perustuu koulutuksen suorittaneiden lääkärien ja hammaslääkärien lukumäärään ja koulutuksesta määrättyyn korvaukseen. Muutoksen myötä yliopistoilla on nykyistä parempi mahdollisuus kehittää ja koordinoida erikoistumiskoulutuksen sisältöä ja laatua.
Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee vuosittain annettavan asetuksen, jossa määritellään kyseisen vuoden korvausten suuruudet, sekä antaa asetuksen mukaisen päätöksen. Aluehallintovirastot huolehtivat koulutuskorvauksen maksamisesta. Jatkossa aluehallintovirastot maksavat koulutuskorvausta myös yliopistoille samoin käytännöin kuin tällä hetkellä yliopistollisille sairaaloille.
Tasavallan presidentti vahvisti lain keskiviikkona 21.12.2016. Laki tulee voimaan 1.1.2017.
Lisätietoja
hallitusneuvos Anne Koskela, p. 0295 163 384