Verkkosivujamme päivitetään hyvinvointialueiden aloittamisen johdosta
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lähtien. Muutos tarkoittaa mittavaa päivitystyötä sosiaali- ja terveysministeriön verkkopalvelussa stm.fi:ssä.
Kaikki kieliversiot työn alla
Sote-uudistus on ollut sekä rakenteellinen että sisällöllinen uudistus. Hyvinvointialueiden aloittaminen vaikuttaakin lähes kaikkiin verkkoaineistoihin, joilla käsitellään sosiaali- ja terveyspalveluja. Uudistus heijastuu myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä esimerkiksi sote-alan tiedonhallintaa koskeviin aineistoihin.
Päivitettävää on siis paljon, samoin käännettävää, sillä päivitämme verkkopalvelumme kaikkia kieliversioita yhtä aikaa.
Tavoitteena on saada päivitykset tehtyä tämän vuoden puolella, mutta joululomien takia päivityksiä jää todennäköisesti tehtäväksi vielä tammikuussa 2023.
Mistä tietoa hyvinvointialueista?
Hyvinvointialueita koskevat tiedot löytyvät täältä:
Parhaillaan on käynnissä Vahvemmat yhdessä -kampanja, jonka sivustolla on perustietoa hyvinvointialueista.
Myös sote-uudistuksen sivusto toimii edelleen.