Hyppää sisältöön
Media

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansainvälinen auditointi alkaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2022 13.58
Tiedote
Kuvassa vasemmalta: Camilla Stoltenberg, Tuija Kumpulainen, Maris Jesse (edessä), Kai Leichsenring (takana), Jaakko Herrala, Pekka Rissanen, Ilkka Luoma, Patrick Jeurissen, Josep Figueras, Fernando Simon.

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansainvälisen auditoinnin tulossopimuksessa sovitun mukaisesti. Auditointi valmistuu alkukeväästä 2023, ja sen pohjalta on tarkoitus kehittää THL:n toimintaa.

Auditoinnin tarkoituksena on saada tulevaisuusorientoitunut asiantuntija-arvio THL:n toiminnasta muuttuneessa toimintaympäristössä: miten laitokselle asetetut tehtävät väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen palvelujen kehittämiseksi toteutuvat.

Auditoinnin tekee kansainvälisistä asiantuntijoista koottu paneeli, joka vierailee ensimmäisen kerran 2.–4.10.2022 THL:ssä ja sosiaali- ja terveysministeriössä Helsingissä. Paneeli on riippumaton, ja sen puheenjohtajat ovat Maris Jesse (muun muassa entinen Viron kansanterveysviraston johtaja) ja professori Patrick Jeurissen (Radboundin yliopisto, Hollanti). 

Muut panelistit ovat johtaja Josep Figueras (WHO European Observatory on Health Systems and Policies), sosiaali- ja terveysministeriön entinen osastopäällikkö Tuija Kumpulainen, johtaja Kai Leichsenring (European Centre for Social Welfare Policy and Research), Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma, johtaja Fernando Simon (Espanjan terveysministeriö) ja pääjohtaja Camilla Stoltenberg (Norjan kansanterveyslaitos)  

THL:n edellinen kansainvälinen auditointi tehtiin vuosina 2013–2014. 

Lisätietoja 

strategiajohtaja Pasi Pohjola, STM, [email protected]
hallinto- ja talousjohtaja Mia Nykopp, THL, [email protected]
paneelin puheenjohtaja Maris Jesse, [email protected]

Sivun alkuun