THL on uudistanut verkkopalvelunsa. Tämän vuoksi myös stm.fin sisältöjä täytyy päivittää ja esimerkiksi thl.fihin johtavia linkkejä korjata. Sisältöjä päivitetään toukokuun ja kesäkuun ajan.
Matkakustannusten korvaamista jatketaan opiskeluterveydenhuollossa
Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoon tekemien matkojen kustannusten korvaaminen edistää korkeakouluopiskelijoiden mahdollisuuksia käyttää opiskeluterveydenhuollon sairaanhoidon palveluja esimerkiksi kunnallisten terveyspalvelujen sijaan.
Lakimuutoksilla turvataan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden pääsy tutkimukseen ja hoitoon myös silloin, kun tutkimus- tai hoitopaikkana on korkeakouluopiskelijoiden opiskeluter-veydenhuolto.
Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoon tekemien sairauden hoitoon liittyvien mat-kojen matkakustannukset korvataan jatkossakin sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksesta.
Palvelusetelillä järjestettävään hoitoon tehtyjen matkojen kustannukset korvataan enintään sen mukaan, kuinka paljon matka olisi maksanut sellaiseen lähimpään tutkimus- ja hoitopaikkaan, jossa vakuutettu voi saada hänen terveydentilansa vaarantumatta sairausvakuutuslaissa tarkoitet-tua tarpeellista tutkimusta ja hoitoa. Kansaneläkelaitoksen korvauskäytännössä lähimmäksi hoito-paikaksi arvioidaan julkisen terveydenhuollon porrastuksen mukaisesti perusterveydenhuollon tasoisessa hoidossa oman kunnan tai kuntayhtymän pääterveysasema ja erikoissairaanhoidon ta-soisessa hoidossa lähin yliopistosairaala.
Sairausvakuutuksesta korvattavan taksinkäytön enimmäishintaa ja korvausperustetta koskevien säännösten voimassaoloa jatketaan vuoden 2024 loppuun.
Opiskeluterveydenhuollon matkakorvausten osalta laki tulee voimaan 1.1.2021.
Lisätietoja:
hallitussihteeri Anu Kangasjärvi p. 029 516 3224