Lääkekorvaussäästöt toteutumassa
Eduskunta on hyväksynyt vuoden 2017 lääkesäästöjen toteuttamista koskevat lait ja lausuman. Lausuman mukaan hallituksen on seurattava diabeteslääkkeiden erityiskorvausluokan muutoksen vaikutuksia. Eduskunta edellyttää, että seuranta aloitetaan heti kun korvausluokka muuttuu. Hallituksen on myös ryhdyttävä mahdollisiin toimenpiteisiin, jos muutokset vaikuttavat diabeteslääkkeiden käyttöön.
Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista torstaina 8. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina, ja ne tulevat voimaan 1.1.2017.
Nyt tehtävät muutokset ovat osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa, jossa on tavoitteena saada 150 miljoonan euron lääkekorvaussäästöt vuodesta 2017 lähtien.
Lääkejätteen vähentämiseksi ja rationaalisen lääkehoidon edistämiseksi muutetaan korvattavien valmisteiden toimitusvälejä. Kalliita lääkkeitä korvataan kerralla vain yhden kuukauden tarpeen verran. Peruskorvattavien lääkkeiden osalta potilaan tulee käyttää aiemmin ostettu erä lähes kokonaan ennen kuin hän voi ostaa uuden erän ja saada siitä korvauksen.
Lakiin lisätään uusi hinnoittelusäännös ensimmäiselle korvattavalle biosimilaarille. Biosimilaarille määritellään kohtuulliseksi katsottava hintataso suhteessa vastaavaan biologiseen alkuperäisvalmisteeseen. Vastaavasti tarkistetaan säännöksiä alkuperäisvalmisteiden tukkuhinnan uudelleen arvioinnista, kun korvausjärjestelmään tulee uusi rinnakkaisvalmiste.
Diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirretään alempaan 65 prosentin erityiskorvausluokkaan. Tämä on sama korvaustaso kuin sepelvaltimotaudissa ja verenpainetaudissa. Insuliinihoito vaikutustavaltaan korvaavana hoitona säilyy edelleen ylemmässä erityiskorvausluokassa kaikille diabetespotilaille.
Hintakilpailun lisäämiseksi viitehintajärjestelmää laajennetaan rinnakkaistuonti- ja rinnakkaisjakeluvalmisteisiin. Valmisteet säilyvät kuitenkin hinnanvahvistuksen piirissä. Lisäksi kavennetaan lääkelaissa säädettyä hintaputkea.
Uusien ja innovatiivisten lääkkeiden markkinoille tuloa edistetään uudella riskinjakomenettelyllä. Menettelyllä mahdollistaa näiden lääkkeiden hallittu käyttöönotto. Menettely tulee osaksi korvattavuus- ja hinnanvahvistusmenettelyä. Menettelyä koskevat säännökset ovat voimassa määräajan.
Lääkekorvaukset ovat osa lakisääteistä sairausvakuutusta ja järjestelmän tehtävänä on turvata Suomen sosiaaliturvaan kuuluville henkilöille sairauden hoidossa tarpeelliset avohoidon lääkkeet kohtuullisin kustannuksin.
Lisätietoja
johtaja Liisa Siika-aho p. 02951 63085, [email protected]
neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo p. 02951 63195, [email protected]