Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Koronavilkku-sovellus yhteentoimivaksi muiden EU/Eta-maiden sovellusten kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö
12.11.2020 13.32
Tiedote 273/2020

Hallituksen esityksen tarkoituksena on mahdollistaa Koronavilkku-sovelluksen yhteentoimivuus muissa EU/Eta-maissa tai Sveitsissä kehitettyjen sovellusten kanssa. Koronavilkun käyttäjä voisi tartunnasta ilmoittaessaan lähettää tiedon mahdollisesta altistumisesta myös toisessa maassa kehitetyn sovelluksen käyttäjälle ja saada itse tiedon mahdollisesta altistumisestaan toisen maan sovelluksen käyttäjältä.  

Esityksessä ehdotetaan tartuntatautilaissa säädettäväksi tietojärjestelmän rajat ylittävän käytön yhteydessä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä. Luonnos hallituksen esitykseksi tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista oli lausuntokierroksella 13.10. – 30.10.2020.

Koronavilkun yhteentoimivuus muissa EU/Eta-valtioissa ja Sveitsissä kehitettyjen sovellusten kanssa voisi mahdollistaa koronaviruksen tartuntaketjujen tehokkaamman katkaisun ja estää epidemiaa leviämästä myös silloin, kun sovellusten käyttäjät liikkuvat yhteentoimivuuteen osallistuvien maiden välillä. Tällä hetkellä yhteentoimivuuteen ovat liittyneet Saksa, Italia, Irlanti, Espanja, ja Latvia. 

Laissa säädettäisiin henkilötietojen käyttötarkoituksesta, henkilötietojen luovuttamisesta toisen EU/Eta-valtion tai Sveitsin nimetylle kansalliselle viranomaiselle tai viralliselle elimelle koronavirukselle mahdollisesti altistuneiden henkilöiden tavoittamiseksi, sekä Koronavilkun käyttäjän suostumuksesta tietojen luovutukseen. 

Koronavilkun käyttäjä päättäisi siis itse, haluaisiko hän osallistua rajat ylittävään tietojen vaihtoon. Tiedot, joista henkilöä ei voisi tunnistaa, luovutettaisiin EU-komission tuottaman ja tarjoaman tietoturvallisen yhdyskäytäväpalvelun kautta. Ennen yhteentoimivuuden aloittamista Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus arvioisi järjestelmän tietoturvallisuuden. 

Esityksessä ehdotetaan, että laki tulisi voimaan 30.11.2020 ja olisi voimassa 31.12.2021 asti. 

Lisätietoja:

Outi Äyräs-Blumberg, hallitussihteeri, [email protected]
Joni Komulainen, hallitusneuvos, [email protected]
Minna Saario, johtaja,  [email protected]

Sivun alkuun