Hallitus esittää koronavirustestauksen Kela-korvauksen korottamista
Tavoitteena on helpottaa työnantajien mahdollisuuksia tarjota näitä tutkimuksia työntekijöilleen. Lisäksi esitys helpottaa Suomessa asuvan tai työskentelevän sairausvakuutetun mahdollisuuksia valita tutkimuspaikaksi yksityisen terveydenhuollon palveluntuottaja julkisen terveydenhuollon sijaan.
Esityksessä ehdotetaan, että testin korvaustaksa säädettäisiin korkeammaksi kuin mitä Kansaneläkelaitos on korvaukselle vahvistanut normaalin taksanvahvistamismenettelyn kautta. Korvaustaksan suuruus säädettäisiin myöhemmin annettavalla valtioneuvoston asetuksella.
Asetuksella säädettäisiin sellaisten covid-19-tartunnan toteamiseksi tehtävien tutkimusten korvaustaksasta, joiden korvaaminen Kansaneläkelaitoksen vahvistamaa korvaustaksaa suuremmalla korvaustaksalla nähtäisiin tarkoituksenmukaiseksi erityisesti tutkimuksen hoidollisen arvon perusteella.
Tällä hetkellä covid-19-infektiotaudin tutkimuksista luotettavimpana pidetään nukleiinihaponosoitusmenetelmällä hengitystie-eritenäytteestä tehtyä covid-19-tutkimusta (PCR-tutkimusta).
Nykyisen Kansaneläkelaitoksen vahvistaman korvaustaksan suuruus PCR-tutkimukselle on 56 euroa.
Työnantajien taloudellisia mahdollisuuksia tarjota näitä tutkimuksia työntekijöilleen lisätään mahdollistamalla valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetun covid-19-tutkimuksen suorakorvaus palveluntuottajalle silloinkin, kun omavastuuosuuden olisi maksanut testattavan työnantaja.
Mikäli markkinoille ilmaantuisi myöhemmin muita varteenotettavia koronavirustutkimuksia, voitaisiin näitä tutkimuksia mahdollisesti lisätä korvausten piiriin.
Esitys liittyy vuoden 2021 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki sairasvakuutuslain väliaikaisesta muuttamisesta tulisi voimaan 1.1.2021 ja olisi voimassa vuoden 2021 loppuun.
Lisätietoja:
hallitussihteeri Anu Kangasjärvi, p. 0295 163 224