Uusi valinnanvapauslain luonnos lausuntokierrokselle

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt lausunnolle hallituksen esitysluonnoksen valinnanvapauslaista. Valinnanvapauden laajentaminen on osa sote-uudistusta.
Lausuntoa pyydetään Manner-Suomen kunnilta, kuntayhtymiltä, muilta sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen tuottajilta sekä eräiltä muilta toimijoilta. Myös muut organisaatiot voivat halutessaan antaa lakiluonnoksesta lausuntonsa.
Lausuntoaika alkaa 3. marraskuuta ja päättyy 15. joulukuuta 2017. Annetut lausunnot ovat julkisia ja ne otetaan huomioon valinnanvapauslain luonnoksen viimeistelyssä.
Valinnanvapaus tulisi voimaan vaiheittain
Lainsäädäntö asiakkaan valinnanvapaudesta valmistellaan osana sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Tavoitteena on, että valinnanvapaus lisäisi asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia, nopeuttaisi palveluun pääsyä, vahvistaisi peruspalveluja ja parantaisi palvelujen laatua ja kustannusvaikuttavuutta.
Valinnanvapauslakia sovellettaisiin maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvaan julkisesti rahoitettuun sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. Valinnanvapaus otettaisiin tämän jälkeen käyttöön vaiheistetusti.
Asiakas saisi valita maakunnan liikelaitoksen ja sen palveluyksikön vuoden 2020 alusta lähtien. Möys henkilökohtainen budjetti olisi käytössä vuoden 2020 alusta lähtien ja asiakasseteli viimeistään 1.7.2020. Sote-keskukset aloittaisivat toimintansa vuoden 2021 alussa ja suunhoidon yksiköt vuoden 2022 alussa.
Aineistot ja lausuntolomake alueuudistus.fi-sivustolla
Lakiluonnos, verkkokysely ja muut lausuntopyynnön aineistot ovat saatavilla osoitteessa alueuudistus.fiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä.
Lisätietoja
Osastopäällikkö, ylijohtaja Kirsi Varhila, p. 02951 63338, etunimi.sukunimi@stm.fi
Hallitusneuvos Pirjo Kainulainen, p. 0295163092, etunimi.sukunimi@stm.fi
Hallitusneuvos Pekka Järvinen, p. 02951 63367, etunimi.sukunimi@stm.fi
Hallitussihteeri Maria Porko, p. 02951 63417, etunimi.sukunimi@stm.fi