Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Selvitys ruoka-avun tilanteesta ja järjestämisestä valmistunut

Sosiaali- ja terveysministeriö
10.2.2021 13.38
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on teettänyt selvityksen ruoka-avun toteuttamistavoista, rahoitusmekanismeista ja kuntien roolista. Selvityksen mukaan ruoka-aputoiminta on vähitellen laajentunut, mutta sillä ei ole kansallisesti vakiintunutta toimintamallia.

Ruoka-avulla tarkoitetaan hyväntekeväisyys- ja avustustoimintaa, jossa pääosin hävikki- tai ylijäämäruokaa luovutetaan elintarvikejakeluna ja ilmaisina tai vapaaehtoiseen maksuun perustuvina aterioina. Viime vuosina ruoka-avun kehittämistä ja järjestämistä on osaltaan tuettu STM:n koordinoimalla valtionavustuksella.

Ruoka-avun järjestämistä arvioitaisiin kolmen eri vaihtoehdon avulla

Selvityksessä arvioidaan kolmea vaihtoehtoista koordinaatiomallia ruoka-avun tukemiseksi tulevaisuudessa. 

Ensimmäisessä mallissa STM vastaisi valtionavustuksen koordinoinnista ruoka-apua järjestäville toimijoille pitkälti nykyisen mallin mukaisesti. 

Toisessa mallissa STM siirtäisi valtionavustusta ruoka-apua koordinoivalle järjestötoimijalle, joka kanavoisi rahoitusta edelleen muille järjestötoimijoille. Malli edistäisi ruoka-aputoimijoiden yhteistoimintaa. 

Kolmannessa mallissa ruoka-aputoiminta liitettäisiin sote-uudistuksen voimaantulon jälkeen uusien hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työhön. Näin myös vahvistettaisiin kytköstä alueellisiin sote-palveluihin.

Selvityksestä saadun kokonaiskuvan tarkentumisen jälkeen voidaan jatkaa eri rahoitusvaihtoehtojen kartoittamista ja niiden vaikutusten arviointia poliittisen päätöksenteon taustaksi. 

Ruoka-apu on muutakin kuin leipäjonoja ja jakaa edelleen mielipiteitä

Selvityksen mukaan ruoka-apu on paljon muutakin kuin leipäjonoja. Toiminta on monipuolistunut etenkin 2010-luvulla. Toiminta kattaa esimerkiksi yhteisruokailuja, hävikkiterminaaleja, hävikkimarketin ja työllistämistä. 

Poikkeusajat ovat osoittaneet ruoka-avun merkityksen niin 1990-luvun lamassa kuin koronakriisissä ja se jakaa edelleen voimakkaasti mielipiteitä.  

Selvityksessä nähdään, että ruoka-apu ilman jonoja voi sopia hyvinvointivaltioon, mutta siitä ei ole sosiaaliturvan korvaajaksi. Työllisyys on paras köyhyyden ja ruoka-avun tarpeen poistaja. 

Selvityksen on tehnyt Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. 

Lisätietoja

asiantuntija Jouko Karjalainen, Socca, p. 040 547 5723, [email protected]
erikoissuunnittelija Rosa Hossain-Karhu, Socca, p. 0404808716, [email protected]
erityisasiantuntija Henna Leppämäki, STM, p. 0295 163 132, [email protected] 

Sivun alkuun